14.02.2022
AJANKOHTAISIA ASIOITA:
Tällä viikolla poikkeuksia harjoitusvuoroillemme on keskiviikkona 16.2. korisliigapelin takia, jolloin taas perinteiseen tapaan etusuoran loppupää on pois käytöstä.
KILPAILUJA:
Seuraavat kaksi viikonloppua ovat kotimaisen hallikauden huipentumia. Ensin tulevana viikonloppuna Kuopiossa pidetään yleisen sarjan halli Suomenmestaruuskilpailut. Katajalta on Kuopiossa tulessa 15 urheilijan iskukykyinen joukkue, jossa mukana myös näihin karkeloihin ensikertalaisia 6. Joukkueelle on ilmoitettu 19 henkilökohtaista lajia ja naisten ratakierroksen (4x337m) viesti. Seuraavana viikonloppuna nuorten SM-hallit 17-22sarjoissa pidetään Helsingissä ja sinne on lähdössä tämänhetkisen tiedon mukaan 25 urheilijan kokoinen joukkue.
Pyrimme pitämään tammikuussa pitämättä jääneet pm-hallit 9-15v sarjoille maaliskuun viimeisenä viikonloppuna eli 25.-27.3.
SEURA-ASUT:
Seura-asuja on vielä toimistolla ja tilaamansa asut voi käydä hakemassa toimistolta toimiston aukioloaikojen puitteissa eli ma-pe klo 10.00-15.00.
KILPAILULISENSSI KAUDELLE 2022:
Yleisurheilu lajiliitto Suomen Urheiluliitto on päättänyt siirtää kilpailulisenssit Suomisport järjestelmän pariin. Samalla lisenssin voimassaoloaika muuttuu. Lisenssit ovat voimassa jatkossa aina lokakuun alusta seuraavan vuoden syyskuun loppuun asti. Eli kaudelle 2022 nyt ostettu lisenssi astuu heti voimaan ja on voimassa vuoden 2022 syyskuun loppuun asti. Uudet lisenssien ja lisenssivakuutusten ohjeet sekä Suomisportin käyttöohjeet löytyvät täältä:
https://www.yleisurheilu.fi/seurat/yleisurheilulisenssit/
Osta lisenssi tästä: https://www.suomisport.fi/?redirect=%252Fpurchase
AREENAN TALVEN VAKIOVUOROMME:
Talven 2021-22 Areenan yleisurheilualueille vakiovuoromme ovat seuraavat:
Maanantai klo 16.30-19.00
Tiistai klo 17.00-18.30
Keskiviikko klo 17.00-18.30
Torstai klo 16.30-19.00
Perjantai klo 17.00-18.30
Lauantai klo 11.00-12.30
Areenan kuntosalin vakiovuoromme ovat:
Tiistai klo 17.00-18.30
Torstai klo 17.00-18.30
Yksittäiset urheilijat saa edelleen käyttää Areenan vapaita vuoroja, kaupunki edellyttää kasvomaskien käyttöä halliin saapuessa ja sieltä poistuessa!
Vakiovuorot ja muut yksittäiset varaukset löytyvät Tilavasta https://tilavajoensuu.fi/onlinekalenteri/joensuu-liikunta/guest.php?kt=tila%2C4848&av=
TOIMISTO:
Toiminnanjohtaja: Tuomo Lehtinen / tuomo.lehtinen@katajayu.fi
Valmennuspäällikkö: Jarkko Kumpulainen / jarkko.kumpulainen@katajayu.fi
Nuorisovalmennuspäällikkö: Meri Mikkonen / meri.mikkonen@katajayu.fi
Liikuntaleikkikouluvastaava: Veera Heinonen / veera.heinonen@joensuunkataja.fi
Puheenjohtaja: Jussi Oinonen / jussi.oinonen@pohjola.fi