Viikkotiedote 25 (17.-24.6.2024)

kesä 17, 2024

Sohvi-Lotta Varonen.

17.06.2024


AJANKOHTAISIA ASIOITA:

Roomassa 7.-12.6. käydyissä yleisurheilun EM-kisoissa Lassi Etelätalo osoitti jälleen kerran olevansa kova kilpailija heittäen 6. sijalle kolmannen kierroksen heitollaan 82,30m.

Mette Baas yhdessä muun suomen joukkueen kanssa juoksi N 4x400m alkuerässään viidenneksi komealla ajalla 3.26,51 jolla ei aivan irronnut finaalipaikkaa joukkueen sijoittuessa kokonaiskilpailun 10.sijalle. Suomen joukkueen aika oli lähes 50 vuoteen kovin mitä on juostu ja kaikkien aikojen 4. paras aika edellä vain 1970 luvun maajoukkueen juoksut Rooman edellisissä EM-kisoissa 1974 ja Montrealin Olympialaisissa 1976 kahdesti juostuna.

Kolmannella edustajallamme Mika Kotirannalla oli ongelmia kisassaan ja hän oli M10000m b-erän 16. ajalla 31.25,10 joka jäi kauaksi ennätyksestä ja siitä mitä mies lähti hakemaan kisoista.

Viime viikonloppuna Katajalaiset olivat isolla joukolla kilpailemassa kesän suurimmassa lasten ja nuorten kilpailutapahtumassa Youth Athletic Games kilpailussa Tampereella.
Näissä kisoissa tuli mukavasti menestystä ja kokemusta isojen kisojen ilmapiiristä. Tarkempi kisaraportti tulee vielä tämän päivän aikana seuran nettisivujen ajankohtaista sivulle https://katajayu.fi/ajankohtaista/ .

KESÄLOMAN PERJANTAIN HARJOITUKSET OMILLE JUNIOREILLE
9-12v. suunnattu ylimääräinen viikkoharjoitus valmennusryhmiin kuuluville koulujen kesälomien aikana perjantaisin klo 11-12.30 (poislukien juhannusaatto)
Tällä viikolla ei siis perjantain harjoitusta!
Seuraava perjantaiharjoitus on sitten 28.6. lajit silloin ovat pituus ja kuula.

KESKUSKENTÄN HUOLTOTOIMIA:

Tässä vaiheessa tiedoksi kaupungin liikuntatoimelta on tullut tarkentava ilmoitus että keskuskentän pesu kestää kaksi päivää eli maanantaina 24.6. ja tiistaina 25.6. ei kentälle pääse harjoittelemaan!

Ja keskuskentän viivojen ja aitamerkkien vahvistusmaalaus suoritetaan maanantaina 1.7 ja tiistaina 2.7. jolloin myöskään ei pääse kentälle harjoittelemaan!

Näinä päivinä kun kentälle ei pääse niin Mehtimäen alueen muita ulkoliikuntapaikkoja hyödyntäen ryhmien treenit pidetään normaalisti. Näistä väistötreeneistä jokaisen ryhmän vastuuvalmentaja informoi omaa ryhmäänsä erikseen!

SEURAAVIA KILPAILUJA:

Seuracupin 1. piirikilpailu järjestetään Katajan toimesta keskiviikkona 19.6. Joensuun Keskuskentällä klo 17.00 alkaen.
Toimitsija apua kaipaamme vielä tähän kilpailuun ja mikäli olet valmis auttamaan ole yhteydessä Siiri Nyyssöseen ja ilmoita hänelle sähköpostilla asiasta osoitteeseen
siiri.nyyssonen@gmail.com

LISENSSI + VAKUUTUS + JÄSENMAKSU:

Suosittelemme lisenssiä kaikille yleisurheilijoille jotka ovat toiminnassamme mukana. Uusi lisenssikausi 2024 alkaa 1.10.2023 ja päättyy 31.9.2024. Lisenssien mukana on nuorimmille eli 2011 ja myöhemmin syntyneille hyvä sporttiturvavakuutus automaattisesti lisenssin hinnassa ja muut voivat ostaa sen lisähinnalla mukaan.

HUOM! Lisenssi on pakollinen kilpailtaessa kaiken tasoisissa yleisurheilukilpailuissa. Suomen urheiluliiton päätöksen mukaan lisenssittömät urheilijat eivät enää pääse tilastoihin. Jos lisenssiä ei ole hankittu ennen kilpailua, tulos ei ole virallinen.

Seuran jäsenmaksu laskutetaan kerran vuodessa aina tammikuussa!

Tarkemmat tiedot lisensseistä ja sporttiturvasta löytyvät täältä: https://www.yleisurheilu.fi/seurat/yleisurheilulisenssit/

Lisenssit ostetaan Suomisportista. Eli tässä lisenssin ostamiseen suora linkki: https://www.suomisport.fi/?redirect=%252Fpurchase

KESKUSKENTÄN VAKIOVUOROMME KESÄ 2024:
Maanantai klo 16.30-19.00
Tiistai klo 17.00-18.30
Keskiviikko klo 17.00-19.00
Torstai klo 16.30-19.00

Vapailla vuoroilla saa käydä harjoittelemassa omatoimisesti. Vapaat vuorot näkyvät Tilavassa valkoisena.

Joensuun liikuntapaikkojen vakiovuorot ja muut yksittäiset varaukset löytyvät Tilavasta https://tilavajoensuu.fi/onlinekalenteri/joensuu-liikunta/guest.php?

TOIMISTO:

Toimisto auki arkisin klo 10-15.

Toiminnanjohtaja: Tuomo Lehtinen / tuomo.lehtinen@katajayu.fi
Valmennuspäällikkö: Jarkko Kumpulainen /
jarkko.kumpulainen@katajayu.fi
Nuorisovalmennuspäällikkö: Meri Mikkonen /
meri.mikkonen@katajayu.fi
Liikkarivastaava Veera Kontkanen /
kontkanen.veera@gmail.com
Puheenjohtaja: Jussi Oinonen /
jussi.oinonen@pohjola.fi