03.03.2025
Katajan nuoret esiintyivät edukseen viime viikonloppuna pidetyissä nuorten SM-halleissa. Kilpailuissa kilpailtiin kolmessa eri sarjassa 17, 19 ja 22 vuotiaat. Joukkueemme saavutti kaikkiaan13 mitalia joista 12 henkilökohtaista jakautuen tasaisesti 4 kultaa, 4 hopeaa ja 4 pronssia. Henkilökohtaisten mitalien määrä sivuaa seuran ennätystä joka oli viime vuodelta Vaasan Mustasaaresta. 13 mitali tuli ensi kertaa juostusta 6 x ratakierros (200m tänä vuonna) viestistä jossa joukkueessa juoksee kustakin sarjasta 1 nainen ja 1 mies ja jokaisen viestin viejän pitää olla kyseistä ikäluokkaa, esim. nuoremmista ei saa nostaa ylempään sarjaan eikä tietenkään myöskään toisinpäin.
Joukkueemme keräsi viikonlopulta Kalevan Malja pisteitä kaikista seuroista toiseksi eniten yhteensä 80 pistettä. Tänä vuonna on siis ensimmäistä kertaa Kalevan Maljan pistelaskuissa mukana kaikki vuoden aikana kilpailtavat Suomen mestaruuskilpailut.
Joukkueemme SM-mitalistit olivat.
Kultaa M22 3000m Eemeli Hirvonen
Kultaa M19 pituus Otso Nyyssönen
Kultaa N19 200m Jonna Aalto
Kultaa N17 1500m Noora Hukka
Hopeaa M22 3000m Ilmari Lehmus
Hopeaa M22 1500m Eemeli Hirvonen
Hopeaa M22 200m Sakari Vallius
Hopeaa M19 seiväs Topias Mustonen
Hopeaa 6x200m viesti joukkueessa juoksivat Nuuna Piipponen,Renne Kankkunen, Otso Nyyssönen, Jonna Aalto, Reetta Ryynänen ja Sakari Vallius
Pronssia M22 1500m Ilmari Lehmus
Pronssia N19 60m Jonna Aalto
Pronssia M22 3-loikka Deshawn Holopainen
Pronssia N22 800m Veera Häkkinen
Kisaraportti Katajalaisten ottamuksista nuorten SM-halleista Helsingissä löytyy myöhemmin Kataja yleisurheilun nettisivuilta https://katajayu.fi/ kohdasta ajankohtaista!
Viime aikojen tuloksia löytyy totutusti täältä Tilastopajan uusituilta sivuilta https://www.tilastopaja.fi/ josta suomalaisten kilpailutulokset ulkomailtakin löytyy myös kuten esim. Riika Tirkkosen tulokset yhdysvaltojen yliopistojen hallikilpailuista.
Tällä talvilomaviikolla ryhmät pitävät harjoituksia osa normaalisti osan ryhmistä pitäen lomaa ja osan ryhmistä harjoittelee osan viikkoharjoituksistaan. Ryhmien vastuuvalmentajat ovat informoineet omia ryhmiään tämän viikon harjoittelusta.
8-10v juoksukouluryhmä jota Johanna Lehtinen vetää jatkaa toimintaansa la 15.3 alkaen!
Areena on tänään koko nurmen purkamisen takia kiinni klo 15.00 asti.
Tällä viikolla on Areenalla jälleen maksuttomia yleisövuoroja tiistaista perjantaihin klo 10.00-14.00 välisenä aikana.
SEURAAVAT KILPAILUT:
Tampere Junior Indoor Games
Katajan junnut lähtevät jälleen tänäkin vuonna Tampere Junior Indoor Games kisareissulle, joka järjestetään tällä viikolla 7.-9.3 Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa!
TJIG on hallikauden ykköstapahtuma 15 ja nuorempien sarjoissa,. Tapahtuma kokoaa vuosittain yhteen n. 1500 kilpailijaa.
JUNIORILEIRI:
Joensuun Kataja järjestää junioreiden yleisurheilun lajileirin sunnuntaina 23.3 Joensuun Areenalla klo 9.00-16.00. Leiri on avoin kaikille 2016-2012s. yleisurheilujunioreille. Leirin hinta on 50€, sisältäen ohjatut laji- ja oheisharjoitukset sekä leirilounaan. Ilmoittaudu 9.3 mennessä oheisesta linkistä Yleisurheilun lajileiri 23.3 – Google Forms
Tervetuloa mukaan!
Tiedustelut:
Meri Mikkonen / meri.mikkonen@katajayu.fi / 040 0375 692
LISENSSI + VAKUUTUS + JÄSENMAKSU:
Suosittelemme lisenssiä kaikille yleisurheilijoille jotka ovat toiminnassamme mukana. Kauden 2025 lisenssikausi alkaa 1.10.2024 ja päättyy 31.9.2025. Lisenssien mukana on nuorimmille eli 2012 ja myöhemmin syntyneille hyvä sporttiturvavakuutus automaattisesti lisenssin hinnassa ja muut voivat ostaa sen lisähinnalla mukaan. Kauden 2025 lisenssien hinnat on julkaistu ja ne löytyy tämän linkin takaa https://www.yleisurheilu.fi/seurat/yleisurheilulisenssit/.
HUOM! Lisenssi on pakollinen kilpailtaessa kaiken tasoisissa yleisurheilukilpailuissa. Suomen urheiluliiton päätöksen mukaan lisenssittömät urheilijat eivät enää pääse tilastoihin. Jos lisenssiä ei ole hankittu ennen kilpailua, tulos ei ole virallinen.
Seuran jäsenmaksu laskutetaan kerran vuodessa.
Tarkemmat tiedot lisensseistä ja sporttiturvasta löytyvät täältä: https://www.yleisurheilu.fi/seurat/yleisurheilulisenssit/
Lisenssit ostetaan Suomisportista. Kauden 2025 lisenssiä voi alkaa ostamaan lokakuun alusta alkaen ja kaikkien lokakuun aikana ostettujen lisenssien vakuutukset ovat sitten takautuvasti voimassa 1.10 alkaen. Lokakuun jälkeen ostetut ovat sitten siitä päivästä alkaen voimassa kun osto on tehty. Eli tässä lisenssin ostamiseen suora linkki: https://www.suomisport.fi/?redirect=%252Fpurchase
KAUSI 2025 ON KÄYNNISSÄ:
Kauden 2025 toiminta on täydessä vauhdissa. Kaikkiin ryhmiin ilmoittautuminen on päättynyt!
Otamme ryhmiimme mukaan myös kesken kauden eli ota rohkeasti yhteyttä joko nuorisovalmennuspäällikkö Meriin meri.mikkonen@katajayu.fi tai valmennuspäällikkö Jarkkoon jarkko.kumpulainen@katajayu.fi mikäli haluat liittyä yleisurheilun harjoitusryhmään mukaan?
HUOM! Mikäli jäät kesken talven, tai yleisesti kesken kauden mihin olet ilmoittautunut, pois ryhmästä niin ilmoita siitä vähintään oman ryhmäsi vastuuvalmentajalle. Myös Merille tai Jarkolle voi asian ilmoittaa niin vältytään turhien kausilaskujen lähettämisiltä sellaisille jotka ovat jääneet pois ryhmän toiminnasta.
Ryhmiämme joihin voi mukaan liittymistä kysellä ovat.
6-7v Startti (s.2019-18)
8-9v perus ryhmä (s.2016-17)
8-9v kilpa ryhmä (s.2016-17)
8-10v kestävyysjuoksupainoitteinen juoksukouluryhmä (s.2015-17)
9-13v seiväshyppyryhmä lajia aloitteleville (s.2012-16)
10-11v perus ryhmä (s.2014-2015)
10-11v kilpa ryhmä (s.2014-15)
12-13v ryhmä (s.2012-13)
13-18v harraste ryhmä (s.2007-12)
Myclub jäsenrekisteriin pääset tästä linkistä https://joensuunkataja.myclub.fi/flow/login
AREENAN TALVEN 2024-25 VAKIOVUOROMME OVAT SEURAAVAT:
Areenan talven vakiovuoromme.
Maanantai klo 16.30-18.30 koko yleisurheilualue ja lisäksi etusuora klo 16.00-16.30 ja etusuora + korkeus/kuula pääty klo 18.30-19.00
Tiistai klo 17.00-18.30 koko yleisurheilualue
Keskiviikko klo 17.00-18.30 koko yleisurheilualue ja lisäksi klo 18.30-19.00 etusuora + seiväspaikka
Torstai klo 16.30-18.30 koko yleisurheilualue ja lisäksi klo 16.00-16.30 etusuora
Lauantai klo 11.00-12.30 koko yleisurheilualue
Areenan kuntosalin vuoromme talvella 2024-25 ovat:
Tiistai klo 17.00-18.30
Torstai klo 17.00-18.30
Vapaat vuorot näkyvät Tilavassa valkoisena. Vapailla vuoroilla saa käydä harjoittelemassa omatoimisesti, omien kulkulupien mukaisesti.
Joensuun liikuntapaikkojen vakiovuorot ja muut yksittäiset varaukset löytyvät Tilavasta https://tilavajoensuu.fi/onlinekalenteri/joensuu-liikunta/guest.php?
TOIMISTO:
Valmennuspäällikkö Jarkko on tämän viikon eli viikon 10 lomalla!
Toiminnanjohtaja: Tuomo Lehtinen / tuomo.lehtinen@katajayu.fi
Valmennuspäällikkö: Jarkko Kumpulainen / jarkko.kumpulainen@katajayu.fi
Nuorisovalmennuspäällikkö: Meri Mikkonen / meri.mikkonen@katajayu.fi
Liikkarivastaava Veera Kontkanen / kontkanen.veera@gmail.com
Puheenjohtaja: Jussi Oinonen / jussi.oinonen@pohjola.fi