Nuorten SM-halleista kahdeksan mitalia ja seitsemän pistesijaa: Mette ja Miro Suomen mestareiksi!

helmi 28, 2022

Miro Tanninen ja Aatu Holopainen halli-SM-mitaleineen. kuva: Heidi Lehikoinen

Helsingin tiivistunnelmaisessa Liikuntamyllyssä kilpailtiin viikonloppuna 17-22-vuotiaiden halli-SM-mitaleista. Katajan lopulta 21-henkisen joukkueen saalis oli kahdeksan mitalia ja seitsemän pisteille oikeuttavaa sijoitusta kuuden parhaan joukkoon!

Mette Baas juoksi vastustamattomasti nuorten halli-mestaruuteen. kuva: Heidi Lehikoinen

Mestaruuksia tuli molempina kisapäivinä yhdet ja niistä vastasivat tutut nimet. Lauantaina juostulla 22-vuotiaiden naisten 400 metrillä Mette Baas karkasi muilta ensimmäisellä 200 metrin kierroksella ja huuhtoi lopulta kultaa kolmen ja puolen sekunnin marginaalilla hopeamitalistiin, Lahden Ahkeran Veera Perälään. Sunnuntaina hypätyssä M19 kolmiloikkaotatuksessa joukkueen kassiin tuli jopa kaksi mitalia. Miro Tanninen jatkoi mestarin elkein loikkien kisan kaksi pisintä hyppyä voittotuloksen ollessa 14,31. Deshawn Holopainen säesti hienosti pronssimitalilla halliennätyksellään 14,02. Mitali oli Miron kisojen toinen hänen taisteltuaan lauantain jännittävässä pituuskisassa pronssia 6,79 kantaneella ennätyshypyllään. Taistelu mitaleista oli tuossa kilvassa todella kihelmöivää viimeisen kierroksen senttipeliä, sillä matkaa mestaruuteen jäi vain kolme ja hopeaan kaksi senttiä!

Eemeli Hirvonen raastoi 1500 metrin SM-pronssia. kuva: Anssi Mäkinen

Kisojen ainoasta Kataja-hopeasta vastasi 17-sarjassa kilpaileva Eemeli Hirvonen. Lauantain 800 metrin viides sija (2.01,08 PB) kirkastui jälkimmäisenä kisapäivänä hopeiseksi mitaliksi 1500 metrillä herran taistellessa JKU:n Luukas Kontroa vastaan mestaruudesta viimeiselle kierrokselle asti. Loppuaika 4.04,61.

Sara-Sofia Hyvönen loikki SM-pronssia. kuva: Heidi Lehikoinen

SaraSofia Hyvönen hyppäsi uransa toisen kolmiloikan SM-pronssin lauantaina käydyssä jännittävässä ja vaiherikkaassa 17-sarjan kilpailussa. Mittalukemat 11,52 ovat Sohvin halliennätys ja riittivät kolmanteen sijaan niukimmalla mahdollisella sentin marginaalilla. Sara-Sofia ahkeroi viikonloppuna lisäksi 60 metrin aitajuoksussa yhdeksänneksi (8,98) ja 300 metrillä yhdenneksitoista (42,34).

Kiia Paanila oli viikonlopun iloisimpia yllättäjiä SM-pronssillaan. kuva: Anssi Mäkinen

Rupeaman iloisimpiin yllättäjiin lukeutui Kiia Paanila, joka kiihdytteli N22-sarjassa alkueränsä voittoon ennätyksellään 25,26 saavuttaen finaaliin lyhyen radan profiilin huomioon ottaen mukavan viidennen radan. Loppukilpailussa aika 25,32 oikeutti kolmanteen sijaan ja uran ensimmäiseen henkilökohtaiseen SM-mitaliin! Lauantaina ohjelmassa ollessa 60 metrin kilpailussa Kiia oli välierien 12. kaksi sadasosaa ennätyksestään jääneenä ajalla 7,98.

Samuel Auvinen jatkoi mitalikannassa. kuva: Heidi Lehikoinen

22-vuotiaissa juokseva Samuel Auvinen oli jälleen mitalivauhdissa: sunnuntain 3000 metriltä kotiin viemisinä pronssinen lätkä ajalla 8.49,60. Lauantain 1500 metrin kilpailussa Samuel oli neljäs loppuajan 4.04,33 jäädessä mitalista reilun kolmen sekunnin päähän.

Rataa kiersi myös Jimi Alastalo (M19). Kahteen kertaan radalla käynyt Jimi sijoittui 3000 metrllä neljänneksi (9.11,93) ja 800 metrillä neljänneksitoista (2.03,01). Jälkimmäisellä matkalla seuran toinen edustaja Otto Vilpponen juoksi lyhyen radan ennätyksensä 2.01,03 ja kiilasi kymppisakkiin, yhdeksänneksi.

Jälkimmäisenä kisapäivänä neljänsiä sijoja tuli kaksi kappaletta tiukoissa mitalikamppailuissa. Santtu Räsänen taivutti M22-sarjan seiväskisassa uuden ennätyksensä 450 jääden yhden korotuksen ja kymmenen sentin päähän mitalista. Lotta Tarvainen juoksi saman ikäisten naisten 3000 metrllä uransa toiseksi parhaan ajan ja lyhyen halliradan ennätyksensä 10.19,20, jolla oli mitalitaistossa mukana juoksun loppuvaiheisiin asti. Sijoitus siis hänelläkin kuitenkin lopulta neljäs, neljä ja puoli sekuntia kolmospaikasta.

Lajeissaan kuudensiksi ja viimeisille pistesijoille ylsivät lauantaisissa lajeissaan Eeli Mustonen ja Veera Häkkinen. Eeli paransi 17-miesten seiväshypyssä ennätystään neljä senttiä lukemiin 385 ja Veera (N19) juoksi ensimmäisessä lyhyen radan 400-metrisessään ajan 60,82.

19-vuotiaissa miehissä Jaken Jalostamon ryhmän kisat tarjosivat mitaleiden lisäksi tuloksia koko urheilun lavealta draaman kaarelta. Pituushypyssä Deshawn Holopainen sijoittui kahdeksanneksi sivuten ennätystään (6,47) tiputtaen Sakari Valliuksen jatkokierroksilta kolmella sentillä. Saken kisat päättyivät valitettavaan ja harmilliseen varaslähtötuomioon sunnuntain pika-aidoissa. Eetu Paasikivi hyppäsi molemmat hiekkalaatikkohypyt sijoittuen kolmiloikassa kymmenenneksi ennätyksellään 12,75 ja pituudessa neljänneksitoista lukemmin 5,56.

17-vuotiaiden naisten kisoissa mukana oli useita Katajan sinivärisiä. 60 metrillä kolmen juoksijan ryhmästä Jonna Aalto esiintyi jälleen tyylikkäästi selviten välieriin ja siellä alle kahdeksan sekunnin. 7,96 oikeutti välierien yhdeksänteen sijaan. 72 juoksijan alkuerissä mukana olivat myös Oona Kareinen (8,30 PB ja sija 24) sekä Aida Ahlholm (8,76 ja sija 60). Aida hyppäsi sunnuntain ensimmäisenä lajina aikaisin aamulla käydyn bravuurilajinsa seiväshypyn kymmenenneksi tasan kolmen metrin tuloksella. Oona puolestaan juoksi sunnuntain viimeisessä lajissa 300 metrillä Myllyn kaarteissa sijalle 22 ajalla 43,98. Aava Kipinä loikki lauantai-aamuna kolmiloikassa hallikauden parhaansa 9,85 sijoittuen kuudenneksitoista.

19-vuotiaissa naisissa Reetta Ryynänen juoksi kaksi yhdettätoista sijaa lajeinaan 60 metrin aidat (9,40) ja 200 metriä (26,31) ollen lisäksi 60 metrin sileällä kolmastoista ajalla 8,14. 60 ja 200 metrillä olivat mukana myös Veerat Häkkinen ja Kauhanen. Ensin mainittu oli 15. (8,18) ja 19. (26,84), jälkimmäinen sijoilla 18 (8,35 SB) ja 16 (26,63).

Kisojen kokonaistulokset: https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=86768