Neljä henkilökohtaista ja kaksi joukkuemitalia 14-15-vuotiaiden SM-kisoista: Onni Nyyssönen Suomen mestaruuteen!

elo 9, 2021

Kokkolan Kirkonmäen kentällä perjantaista sunnuntaihin kestäneissä 14-15-vuotiaiden SM-kisoissa nähtiin ilahduttavan kokoinen 15 urheilijan Kataja-joukkue. Vahvassa vireessä ollut ryhmä kokosi viikonlopun aikana neljä henkilökohtaista ja kaksi joukkuemitalia sekä lisäksi seitsemän pistesijasijoitusta kuuden parhaan joukkoon!

Suomen mestaruuteen liiti juoksuunsa uuden lennon viime viikkoina taikonut Onni Nyyssönen. Päätöspäivänä sunnuntaina ohjelmassa olleessa 300 metrin juoksussa tilastokärkenä matkaan lähtenyt Onni hallitsi matkaa lähtölaukauksesta saakka juosten mestaruuteen uudella piirinennätysajalla 37,65! Aiemmin kisoissa hän oli saman matkan aitaversiossa SM-hopealla niin ikään uudella pe-tuloksella 42,38. Suuret onnittelut tuplamitalistille sekä mestarin valmentajalle Joose Paajaselle!

Henkilökohtaisille pronssimitaleille ylsivät Eeli Mustonen ja Isko Kovanen. Eeli taivutti P15-sarjan seiväskisan tiukassa mitalitaistossa jaetulle pronssille parantaen ennätystään yhdeksän senttiä lukemiin 360 ja Isko pyörähteli perjantaina moukariringissä pronssista jatkoa viime vuoden hopealleen  ja tämän maaliskuun talvimestaruuspronssilleen lennättäen lekansa 56,18 metrin päähän. Isko pyörähteli myös kiekkoringissä pistesijan arvoisesti heittäen kuudenneksi ennätyksellään 44,36.

Joukkuemitaleista vastasivat T14-sarjan seiväshyppääjätytöt, jotka esiintyivät ennätysvireessä avausiltana perjantaina käydyssä kilpailussa. Mimmi Marttinen ja Elina Ruusuvuori hyppäsivät molemmat PB:nsä 280 sijoittuen tuloslistan sijoille kahdeksan ja yhdeksän napaten joukkuekisan SM-kultaa. Myös hopeiset joukkuemitalit tarttuivat Katajan haaviin Kerttu Kaiholan (260 PB, sija 12), Iiris Voutilaisen (260 =SB, sija 14) ja Nella Voutilaisen (260 PB, sija 14) muodostaman joukkueen tulosten myötä. Normaalisti joukkuekisa käydään parijoukkuein, mutta Voutilaisten pöytäkirja oli identtinen ja siksi molemmat nousivat kakkosjoukkueeseen.

Viikonlopun ainoan neljännen sijan juoksi Oona Kareinen sunnuntaina T15 300 metrillä. Ennätysvauhtiin isoissa kisoissa päässyt Oona kellotti 41,65 jääden 21 sadasosaa pronssista. Toisen pistesijansa hän nappasi vastaavalta aitamatkalta, jossa sijoitus oli kuudes ja aika 47,78.

14-vuotiaissa pojissa Vinski Hynninen ja Topias Mustonen olivat viidensiä, ensin mainittu 100 metrillä ennätyksellään 12,39 (+0.6 m/s) ja jälkimmäinen seiväshypyssä ennätystään sivuten tuloksella 320. Vinski juoksi lisäksi 300 metrin alkuerissä sijalle 10 (41,60).

Viidenneksi ylsi myös Jonna Aalto, jonka juoksumatkana oli 100 metriä 15-vuotiaissa tytöissä. Sekä erävaihe että finaali juostiin vastatuuleen: Jonnan aika 1.4 m/s vastatuuleen käsitellyssä loppukilpailussa oli 12,92, jolla mitaliin jäi matkaa seitsemän sadasosaa.

T14 1500 metrin estejuoksu tarjosi kuudennen ja seitsemännen sijan. Kuudennelle paikalle, eli viimeiselle pistesijalle, juoksi Nella Voutilainen kellon pysähtyessä aikaan 5.44,45. Iiris Voutilainen seurasi ajalla 5.49,40. Molemmat tulokset ovat tyttöjen henkilökohtaisia ennätyksiä.

Mimmi Marttinen täydensi onnistuneen kisaviikonloppunsa juosten reittinsä T14 80 metrin aitojen alkueristä loppukilpailuun, jossa sijoittui seitsemänneksi ajalla 13,18 (+1.1 m/s).

Olivia Panhelainen esiintyi 100 ja 300 metrin juoksuissa sijoittuen satasen alkuerissä kymmenenneksi (13,29 (-1.8 m/s) ja kolmella sadalla viidenneksitoista (43,96).

Ensimmäisenä Katajan urheilijana tositoimissa nähtiin perjantaina 15-vuotiaiden poikien 1500 metrin estejuoksussa Viktor Liljeqvist, joka juoksi sijalle 11 loppuajalla 5.14,68.

Viikonlopun kokonaistulokset löytyvät täältä: https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=83759