Kesäkuu huipentui Vaasan Kaarlen kentällä käytyihin Kalevan kisoihin. Katajan 22 urheilijan joukkue onnistui kokoamaan mukavat kuusi SM-mitalia kirkkaimpina hetkinään Mette Baasin ja Lassi Etelätalon mestaruudet!
Mette ja Lassi kruunattiin mestareiksi
Mette Baas hallitsi lauantain naisten ratakierrosta mestarin ottein. Tuulisissa olosuhteissa ennätysaika jäi haaveeksi, mutta uran neljäs aikuisten SM-kulta irtosi lopulta suvereenisti ajalla 53,22. Sunnuntain 200 metrillä Mette selvitti myös tiensä alkueristä loppukilpailuun seitsemänneksi parhaalla ajalla, mutta jätti lopulta finaalin juoksematta.
Toisesta mestaruudesta vastasi päätöspäivänä sunnuntaina miesten keihäänheitossa Lassi Etelätalo, kukas muukaan. Ennen viimeistä heittoaan Lassi majaili mitalisijojen ulkopuolella vasta viidentenä, mutta rautaisena kilpailijana tunnettu herra viritti itsensä jälleen huimaan lyöntiin hiekan valuessa tiimalasissa tyhjiin: tällä kertaa viimeinen sivallus kantoi kauden parhaisiin lukemiin 84,67 ja metrillä ohi siihen saakka kilpailua johtaneen Toni Keräsen. Meten tavoin myös Lassille kyseessä oli uran neljäs aikuisten SM-kultamitali.
Neljä himmeämpää mitalia
Kalle Salminen jatkoi Kalevan kisojen mitaliputkensa neljän arvometallin mittaiseksi hyppäämällä miesten pituushypyn hopeaa tasokkaassa kilpailussa tuulituloksella 788 (+3,5 m/s). Mestaruuteen hyppäsi niin ikään liian kovaan myötäiseen tasan kahdeksan metriä venyttänyt Kristian Pulli.
Pronssimitali-lokeron avasi lauantaina 3000 metrin estejuoksussa viime vuoden Lahden kisojen tapaan juoksun jälkeen kolmoskorokkeelle noussut Samuel Auvinen. Loppuaika 9.12,17 on Samun kauden paras. Mikko Hirvonen oli saman juoksun kahdeksas myöskin kauden parhaallaan 9.29,58.
Sunnuntaina pronssisia mitaleita seuran laariin kertyi kaksi. Ensimmäisestä vastasi uransa kahdeksannellatoista Kalevan kisojen mitalilla Katri Hirvonen naisten kiekonheitossa. Jo karsinnassa kauden parastaan kohennellut Katri äityi vielä finaalin viimeiselläänkin tämän suven parhaaseensa 53,63. Miesten 5000 metrillä puolestaan Konsta Hämäläinen palasi parin mitalittoman vuoden jälkeen Kalevan kisojen palkintokorokkeelle kauden parhaalla ajallaan 14.34,40. Aiemmin kisoissa Konsta juoksi 1500 metrin kahdenneksitoista ajalla 3.52,39. Eemeli Hirvonen säesti viidellä tonnilla sijalla 12 kellottamalla 15.00,95.
Salla ja Riika juoksivat kärkikahdeksikkoon
Salla Laukkanen juoksi kisoissa kaksi matkaa. Lauantain 3000 metrin estejuoksussa naisen sijoitus oli viides ajalla 10.34,41 pronssimitalin jäädessä tällä kertaa parinkymmenen sekunnin päähän. Perjantain 1500 metrillä Salla oli kahdestoista (4.36,46).
Riika Tirkkonen pääsi naisten 200 metrillä takaportin kautta loppukilpailuun seurakaveri Meten jätettyä finaalin väliin. Riika juoksi lopulta kahdeksanneksi ajalla 25,05 (-0,3 m/s), alkuerissä syntyi henkilökohtainen ennätys 24,71 (+0,2 m/s). 400 metrin alkuerissä Riika kiersi ratakierroksen ajasssa 58,17 ja sijoittui erien yhdenneksitoista.
Siiri, Markus ja Topias kenttälajifinaaleissa
Siiri Nyyssönen loikki naisten kolmiloikassa karsinnassa kahden sentin päähän ennätyksestään lukemin 12,37 (+0,3 m/s) ja pääsi loppukilpailuun, jossa parhaimmillaan 12,13 (+0,4 m/s) kantaneet loikat oikeuttivat sijaan yhdeksän.
Miesten moukarinheitossa Markus Kokkonen pyörähteli karsinnasta loppukilpailuun lukemin 63,81. Finaalissa tulokseksi jäänyt 61,62 toi kymmenennen sijan.
17-sarjalainen Topias Mustonen debytoi Kalevan kisoissa hienosti selvittämällä miesten seiväshypyn karsinnassa 480 ja nappaamalla loppukilpailupaikan. Finaalin tuulissa aloituskorkeus 470 oli kuitenkin valitettavasti liikaa.
Niukkoja karsiutumisia ja ennätyksiä kärjen taustalla
Sakari Valliuksen kisat aidatulla ja sileällä ratakierroksella toivat alkuerissä sijat yhdeksän ja neljätoista. Aidatulla kierroksella Sakke oli ensimmäinen karsiutuja kierroksen kestettyä 55,07, sileä 400 metriä meni 49,13. 400 metrin aitojen alkuerissä oli mukana myös Santtu Räsänen, joka juoksi alkuerien yhdeksänneksitoista ajalla 57,51.
Kenttälajien karsinnoissa niukimmin loppukilpailusta putosi Heidi Nokelainen. Heidin kohtalona naisten keihäänheiton karsintakilpailussa oli olla ensimmäinen karsiutuja tuloksella 50,39 19 senttiä loppukilpailupaikasta. Tiia Viitanen puolestaan oli kuulakarsinnan viidestoista (12,41) ja kiekkokarsinnan seitsemästoista (41,17).
Jonna Aalto teki Kalevan kisojen ensiesiintymisessään ennätyksensä naisten 100 metrin alkuerissä. 12,09 (+1,2 m/s) riitti kokonaistulosten kahdenneksitoista. Ensi kertaa Kalevan kisoissa juoksi myös Reetta Ryynänen ollen 200 metrin alkuerien viidestoista (25,12, +0,6 m/s) ja 100 metrin alkuerien kahdeksastoista (12,21, +1,4 m/s).
Emilia Kiiski oli mukana naisten pika-aitojen alkuerissä sijoittuen kolmanneksitoista (14,71, -0,2 m/s).
Urheilu näytti myös nurjaa puoltaan. Miro Tannisen 10-ottelu ja Mika Kotirannan 10 000 metrin juoksu jäivät kesken.
Kalevan kisojen kokonaistulokset: https://www.tilastopaja.info/fi/db/tulokset.php?CID=100234
Kuvat: Heidi Lehikoinen ja Anssi Mäkinen