Kesän kisakauden viimeisiä lukuja kirjoiteltiin viime viikonloppuna Lahden Salpausselällä, kun perinteisellä stadionilla kilpailtiin viestijuoksun Suomen mestaruuksista. Katajan 14 joukkuetta onnistui hankkimaan kaksi SM-pronssia ja kuusi muuta sijoitusta kärkikahdeksikkoon!
Pronssimitalit lauantaina nuorille naisille ja sunnuntaina nuorille miehille

N19 pikaviestin mitalistit Ruusuvuori, Aalto, Kareinen, Piipponen.
Avauspäivä lauantain mitalista vastasi 19-vuotiaiden naisten 4 x 100 metrillä kvartetti Elina Ruusuvuori, Jonna Aalto, Oona Kareinen ja Nuuna Piiipponen. Aamun alkuerien toiseksi ajalla 47,67 ehtinyt joukkue kohensi finaalissa aikaansa neljä sadasosaa lukemiin 47,63 ja sijoittui kalkkiviivoille mennessä mitalitaistelussa lopulta kolmanneksi vain kahdeksan sadasosaa hopeasta ja 16 mestaruudesta. Kokeneet viestijuoksijat suoriutuivat jälleen hienosti SM-kisojen painekattilassa ja jännityksessä!

Leevi Partanen ja muu M17-aitaviestijoukkue ilahdutti mitalillaan.
Sunnuntaina mitalilla ilahduttivat 17-vuotiaat miehet 4 x 100 metrin aitajuoksuviestissä. 15-sarjan SM-kisojen kolmoismestari Toivo Takanen siirsi joukkueen ”B-erän” kärkeen heti kättelyssä Leevi Partasen tehdessä toisella osuudella elämänsä aitajuoksun. Kolmannella osuudella 15-sarjan SM-aitanelonen Lassi Matikainen ja ankkurina kesän 17-sarjan pika-aitojen pronssimitalisti Renne ”Renaldo” Kankkunen tekivät tyylilleen ominaisen vankat suoritukset, jotka siivittivät joukkueen oman eränsä voittoon uudella piirinennätyksellä 55,31. Kun perään juostusta ”A-erästä” edelle tuli vain kaksi joukkuetta, oli ohjelmassa SM-pronssin pokkaus!
Kolme viidettä ja yhdet seitsemäs sekä kahdeksas sija
Viidensiä sijoja kertyi kolme kappaletta.

Otto Vilpponen ryöstää kapulan Mika Kotirannalta 4 x 800 metrin viestin viimeisessä vaihdossa.
Lauantain päätöslajissa miesten 4 x 800 metrillä viime hetkillä varamiehitykseen turvautumaan joutunut nelikko juoksi lopulta muodossa Jimi Alastalo, Eemeli Hirvonen, Mika Kotiranta ja Otto Vilpponen juoksivat kerrassaan positiivisen kilvan kellottaen 7.46,45.

Topias Mustonen ja Otso Nyyssönen juoksivat M19 4 x 400 metrin viestin avausosuuksilla.
Sunnuntain 4 x 400 metreillä viidensiksi ehtivät ensin M19-nelikko Topias Mustonen, Otso Nyyssönen, Eeli Mustonen, Onni Nyyssönen ajalla 3.28,69 ja perään naisten yleisen sarjan poppoo Reetta Ryynänen, Aino Venäläinen, Jonna Aalto ja Veera Häkkinen, jotka kellottivat jännittävässä kilpailussa 3.49,48.

Naisten pitkän viestin ensimmäinen vaihto: Reetta Ryynänen tuo ja Aino Venäläinen vie.
N19 4 x 400 metrillä joukkueen kokoonpano eli vielä kisareissullakin muotoutuen lopulta Elina Ruusuvuoreen, Oona Kareiseen, Mimmi Marttiseen ja Viida Hiltuseen. Nelikko taisteli vielä hieman ohuella ratakierroksen kokemuksella mukavasti seitsemänneksi ajalla 4.10,35.

N15 pikaviestin finaalissa esiintynyt kvartetti Hiltunen, Keränen, Lehikoinen, Kiiskinen.
N15-sarjan pikaviestin alkuerissä oli mukana yli 70 joukkuetta. Katajan ykkösjoukkue Viida Hiltunen, Sara Keränen, Sanni Lehikoinen ja Neea Kiiskinen tykitteli hienosti oman alkueränsä voittoon ja toiseen juoksuun A-finaalissa. Kiihkeässä loppukilpailussa syntyi aika 50,25, joka toi kokonaistulosten sijan kahdeksan.
Tytöt pitkässä viestissä yhdeksänneksi, naiset pikaviestin kymmenenneksi
N15-sarjan pitkässä viestissä tytöt juoksivat järjestyksessä Sara Noponen, Sara Keränen, Linda Teerikorpi ja Liisa Keskisalo kokonaistulosten sijalle yhdeksän ajalla 10.04,85.
Naisten pikaviestissä Emilia Kiiski, Reetta Ryynänen, Aino Venäläinen ja Mimmi Marttinen sijoittui alkuerien kymmenenneksi himan vaihdoissa tahmien ajalla 47,85 jääden finaalipaikasta puolisen sekuntia.
Tyttöjen aitajoukkueet sekä pikaviestin kakkosjoukkue alkuerissä, miesten ratakierrosjoukkue neljänneksitoista
Sunnuntaina ennen puoltapäivää juostiin N15 4 x 80 metrin aitajuoksuviestin alkuerät, joissa mukana oli kaksi Katajan joukkuetta. Ykkösjoukkue kokoonpanolla Sara Keränen, Ida-Liina Hyvönen, Sanni Lehikoinen ja Sara Noponen oli erien kolmastoista ajalla 51,45 ja kakkosjoukkue Neea Kiiskinen, Liisa Keskisalo, Mette Fincke, Linda Teerikorpi puolestaan sijalla 21 tuloksella 53,83. Toiseen juoksuun eli paikkaan A- tai B-finaalissa vaadittiin 50,60.
Saman sarjan pikaviestissä lauantain alkuerissä finaaliin edenneen ykkösjoukkueen lisäksi mukana oli kakkosjoukkue Lila Tanskanen, Ida-Liina Hyvönen, Liisa Keskisalo ja Mette Fincke, jotka kiidättivät kapulaa ratakierroksen verran ajassa 51,90 sijoittuen erien 20:nneksi. Tässä lajissa toiseen juoksuun pääsemiseksi vaadittiin 51,07.
Kisat päättäneessä miesten 4 x 400 metrillä Teemu Taipale, Jimi Alastalo, Deshawn Holopainen ja Otto Vilpponen kiitivät oman eränsä sijalle neljä ja kokonaistulosten 14:nneksi ajalla 3.29,58.
17-vuotiaiden miesten pikaviesti kariutui valitettavasti epäonnistuneeseen ensimmäiseen vaihtoon.
SM-viestien kokonaistulokset: https://www.tilastopaja.info/fi/db/tulokset.php?CID=106335
kuvat: Anssi Mäkinen ja Heidi Lehikoinen