Kisaraportti: 13 mitalin yleisurheilujuhla nuorten SM-halleissa!

maalis 3, 2025

Tämän hallikauden 17-22-vuotiaiden SM-kilpailut järjestettiin viime viikonloppuna kolmipäiväisenä urheilujuhlana Helsingin Liikuntamyllyssä. Yli 800 urheilijaa koonneissa kilpailuissa mukana oli myös huippuvireinen parinkymmenen urhelijan Kataja-joukkue.

Viime vuoden vastaavissa kisoissa Mustasaaren Botnia-hallissa seura saavutti historiallisen suuren 12 henkilökohtaisen mitalin saaliin. Tänä vuonna pistettiin vielä paremmaksi, kun soolomitaleja kertyi samainen tusina (4-4-4)  kokonaissaldon kaunistuessa vielä uuden sekaviestin hopeamitalilla!

Neljä mestaria, kaikki ikäluokat edustettuna

Eemeli Hirvonen ja Ilmari Lehmus juoksivat kaksi mitalia mieheen.

Suomen mestaruuksia kertyi neljä kappaletta. Ensimmäisestä vastasi perjantaina M22 3000 metrillä vastustamattomaan SM-kultaan heti lähtölaukauksesta karannut Eemeli Hirvonen. T. Lehtisen tiimin ennakkoon luoma kilpailutaktiikka toimi mahtavasti, kun kamppailussa muista mitaleista Ilmari Lehmus oli vahvin irtaantuen pahimmista kilpaveljistä reilut puoli kilometriä ennen maalia ja varmistaen Kataja-veljien kaksoisvoiton. Eemelin mestaruusaika 8.27,23 jätti vielä hieman bensaa varastoon lauantain 1500 metrille, josta kotiin viemisinä oli vuorostaan SM-hopeaa ajalla 3.55,65. Ilmarin hopea-aika kolmella tonnilla oli ennätys 8.39,4 ja hänkin juoksi myös lauantain puolimatkalla mitalin, sillä kertaa pronssisen, loppuajalla 3.59,20. Sijat neljä ja viisi ovat takana samalla sekunnilla, mutta ”Ilu” ehti silti nostaa käden pystyyn maalilinjalla mitalin merkiksi.

Otso Nyyssönen puolusti pituuskultaansa menestyksellä.

Otso Nyyssönen paini perjantain M19 pituushypyssä askelmerkillisten dilemmojen kanssa. Avauskierroksen 6,68 herätteli jo vahvaa mitalin makua, mutta Otso haki sitä kirkkainta. Kierrosten 2-5 hypyt lipesivät yliastutuiksi, mutta viimeisellä rävähti uran ensimmäinen seitsemän metrin ylitys lukemin 7,10 ja siihen saakka kilpailua ensi kierroksesta saakka lukemin 7,03 johtanut Noormarkun Samuel Jussila syöstiin hopealle. Pronssituloksenkin ollessa 7,02 oli kilpailun tuloslista kärkikolmikon osalta melkoisen jännittävä. Otson toinen laji viikonloppuna oli 60 metriä, jonka alkuerissä syntynyt oma ennätys 7,30 siivitti välieriin. Semifinaaleissa irtosi kolme sadasosaa heikommalla ajalla sija 15.

Jonna Aalto pinkoi SM-kultaa ja -pronssia.

N19-sarjassa juokseva Jonna Aalto oli kerrassaan vakuuttavassa iskussa. Ensin lauantaina 60 metrillä kolme tyylikästä juoksua ja finaalin jälkeen SM-pronssia ennätystään sivuten ajalla 7,64, mutta vieläkin enemmän oli luvassa sunnuntain 200 metriltä. Jo aamun alkuerissä syntyi oma rekordi 24,83, jolla tarjoutui loppukilpailuun mukava viides rata usein hieman kinkkisehköissä Liikuntamyllyn kallistetuissa kaarteissa. Loppukilpailussa Jonna kiiti huikean juoksun 24,44, paransi siis ennätystään vielä nelisen kymmenystä lisää ja otti SM-kultaa ajalla, jollaiseen ei ole kukaan 19-vuotias nainen Pohjois-Karjalassa koskaan kyennyt ulkoradoillakaan!

Noora Hukka mitalistien yhteiskuvassa.

Noora Hukka sai latautua rupeaman ainoaan lajiinsa N17 1500 metrille koko viikonlopun, olihan sen startti luvassa yhtenä kisojen viimeisistä sunnuntai-iltana. Kuten ennakoitua, matkan voittotaistelussa vahvimpina olivat kyseiseen sarjaan vielä ensi vuonnakin mahtuva Noora sekä edellisen päivän 800 metrin mestaruuden napannut IF VOMin Winnie Markén. Noora ei kuitenkaan lopulta jättänyt muille kuin himmeämpiä mitaleita karaten jälkipuoliskolla SM-kultaan loppuajalla 4.41,88 ja jättäen Markénia kolmisen sekuntia.

SM-hopeita nuorille miehille sekä viestijoukkueelle

Topias Mustonen (keskellä) taivutti SM-hopeaa. Isoveli Eeli (vasemmalla) sijoittui kuudenneksi.

Eemelin ja Ilmarin hopeiden lisäksi hopealle ylsi kaksi nuorta miestä. Topias Mustonen taivutti tiukassa kilpailussa kakkoseksi M19 seiväshypyssä. SM-kultaa hypänneen ja viisi metriä ylittäneen Riihimäen Arttu Haaksluodon takana kolmella urheilijalla oli tuloksena 485; heistä parhaalla pöytäkirjalla Topiaksella, jolle näin ollen palkintokaappiin SM-hopeaa. Myös isoveli Eeli oli mukana tasaisessa mitalikamppailussa ylittämällä 475 ja sijoittumalla kuudenneksi.

Sakari Vallius, lyhyiden halliratojen erikoismies.

M22 200 metrillä Sakari Vallius kesytti vihdoin sunnuntaina Liikuntamyllyn haamunsa. Alkuerien vahva juoksu ja PB 22,30 antoi hänelle nuoremman naissarjan mestarin Jonnan tavoin finaaliin viidennen radan, jolta oli hyvä lähteä saalistamaan kärkisijoja. Loppukilpailussa sijat 2-4 olivat 12 sadasosan sisällä, mutta ”Sakke” nappasi niistä kirkkaimman ja samalla SM-hopean uudella omalla sekä Pohjois-Karjalan lyhyiden ratojen piirinennätyksellä 22,27! Samalla huuhtoutuivat edellisen päivän pettymykset 400 metriltä, jossa ”B-erässä” soolojuoksuna syntynyt halliennätys 49,62 oikeutti sijaan viisi.

6 x 200 metrin viesti ratkaisuvaiheissaan viimeisessä vaihdossa. Reetta tuo, Sakari vie.

Kilpailuiden uutuutena ohjelmassa oli sekaviestinä (yksi nais- ja yksi miesjuniori per sarja) juostu 6 x 200 metrin viesti, joka tarjoili kisojen päätteeksi vielä aimo annoksen viestijuoksujännitystä. Katajan kvartetti Nuuna Piipponen, Renne Kankkunen, Otso Nyyssönen, Jonna Aalto, Reetta Ryynänen ja Sakari Vallius sijoittui kolmesta erästä keskimmäisen toiseksi ajallaan 2.26,93 sekunnin päässä Tampereen Pyrinnöstä, mutta kun viimeisestä erästä ei tullut yhtään joukkuetta edelle pääsi sekstetti pokkamaan vielä kisojen päätteeksi maukkaan SM-hopean! Erityisesti kokeneelta osastolta nähtiin viestin viime osuuksilla hienoa joukkuehenkeä ja taistelua arvometallien edestä.

Neljä pronssia, Veeralle ensimmäinen henkilökohtainen SM-mitali

Deshawn Holopainen jatkoi SM-mitalien putkeaan loikkapronssilla.

Edellä mainittujen Lehmuksen ja Aallon pronssimitaleiden lisäksi kolmospaikalle ylsi kaksi valmennuspäällikkö Kumpulaisen ”Jaken Jalostamon” jäsentä. Deshawn Holopainen, joka jatkoi kolmiloikkamitalistina M22-sarjassa. Liikuntamyllystä matkaan tarttui pronssia lukemin 13,80, joilla mestaruuskin jäi ainoastaan 29 sentin päähän. Muista lajeistaan 400 metrillä ”Dessu” juoksi kuudenneksi ajalla 51,28 ja 200 metrillä alkuerien kymmenenneksi digitaalein 22,94.

Veera Häkkinen lukeutui kisojen ilahduttajiin N22 800 metrin pronssillaan.

Ehkä Katajalaisittain kisojen ilahduttavimmasta mitalista vastasi Veera Häkkinen N22 800 metrillä. Veera hyödynsi iskun paikkansa pronssimitalitaistelussa ja kukisti Kaipolan Vireen Elvi Warwickin 37 sadasosalla ajalla 2.25,33 napaten uransa ensimmäisen henkilökohtaisen SM-mitalin. Nuoren naisen toinen laji 400 metriä tuotti sijan 12 ajalla 61,58 juoksussa, jossa tuhraantui hieman ylimääräistä energiaa paikkojen hakuun ahtaissa, kallistetuissa kaarteissa.

Arvokkaita pisteitä Kalevan malja-kilpailuun

Edellä mainittujen Sakari Valliuksen, Eeli Mustosen ja Deshawn Holopaisen lisäksi kolme muutakin urheilijaa toi arvokkaita lisäpisteitä Kalevan malja-pistekilpailuun sijoittumalla lajeissaan kärkikuusikkoon.

Aleksi Tanskasen kohtalona oli tällä kertaa neljäs sija.

Aleksi Tanskanen oli vielä viimeisellä kierroksella kiinni mitalissa M17 kuulantyönnössä, mutta valahti viimeisellä mahdollisella hetkellä neljänneksi vaivaisen kolmen sentin erolla. Aleksin paras työntö kantoi 15,45.

Reetta Ryynänen sijoittui N22 400 metrin neljänneksi.

Edeltävänä viikonloppuna yleisen sarjan halleissa voittoisassa mestarijoukkueessa juossut ja muutenkin pirteästi esiintynyt Reetta Ryynänen taisteli mitalista kalkkiviivoille saakka kisojen ainoassa henkilökohtaisessa startissaan N22 400 metrillä. Uhrautunut heittäytyminenkään ei tällä kertaa valitettavasti riittänyt podiumille, vaan mitali jäi katkerasti kolmen sadasosan päähän. Sunnuntain viestikisa onneksi toi hieman balsamia haavoille.

Sohvi-Lotta Varonen debytoi nuorten SM-halleissa aitafinalistina.

Sohvi-Lotta Varonen tyylitteli ensimmäisissä yksilölajien SM-halleissaan vuotta alaikäisenä N17-sarjan 60 metrin aitojen finaaliin pinkomalla alkuerissä selkeän ennätyksensä 8,75. Finaalissa tekniikka ei kestänyt kasassa ja loppuaika 9,55 toi sijan kuusi. Sohvin viikonlopun muut lajit tuottivat pituushypyssä sijan kymmenen tuloksella 5,23 ja 60 metrin välierissä sijan 18 ajalla 8,13. Alkuerissä oli tullut oman erän voitto ajalla 8,03.

Jimi, Nuuna ja Renne kärkikymmenikössä

Jimi Alastalon saldona olivat seitsemäs ja yhdeksäs sija.

Jimi Alastalon kisat toivat kaksi sijoitusta top kymppiin, kun lopputulemana olivat 800 metriltä seitsemäs (1.56,30) ja 1500 metriltä yhdeksäs (4.07,98) sija.

Nuuna Piipponen paranteli pituusennätystään ja sijoittui kahdeksanneksi.

Nuuna Piipponen alusti viestihopeansa N17 henkilökohtaisten lajien sijoin kahdeksan ja kaksitoista hypättyään pituutta ennätyksensä 5,38 ja juostuaan 60 metrin välierissä 8,03. Alkuerissä meni kaksi sadasosaa kovempaa.

Renne Kankkunen 300 metrin juoksussaan

M17-sarjassa kilpailevan Renne Kankkusen kisat olivat työntäyteiset. Viestihopean lisäksi Renne urakoi kolme lajia, joista parhaan sijoituksen (kymmenennen) hän saavutti 60 metrin aitajuoksun alkuerissä ennätyksellään 8,66. Yllättävänkin kovatasoisiksi muodostuneista alkueristä finaalikuusikkoon vaadittiin 8,38. Pituushypyssä nuorukaisen paras 5,79 toi sijan 14 ja 300 metrillä aika 39,06 reilun neljänkymmenen osallistujan joukossa sijan 32.

Elina Ruusuvuori 60 metrin alkuerän jälkeen.

Elina Ruusuvuori testasi ensimmäistä kertaa kallistettuja kaarteita N19 200 metrin alkuerissä loppuaikaan 26,53 ja sijoittui kolmanneksitoista. 60 metrin alkuerissä Elinan 8,13 jäi harmittavasti ainoastaan neljä sadasosaa välieräpaikasta.

Leevi Partanen floppasi ennätystään sivuten korkeuskisan sijalle 14.

Nuorten SM-halleissa debytoinut Leevi Partanen kilpaili sarjatoveri Kankkusen tavoin kolmessa M17-sarjan henkilökohtaisessa lajissa. Korkeushypyssä omaa ennätystä sivuava 154 toi sijan 14 ja 80 metrin aitajuoksun alkuerissä aika 9,99 oikeutti sijaan 17. Päätöspäivän 300 metrillä Leevi otti harmillisen varaslähdön.

Onni Nyyssönen kiertämässä Liikuntamyllyä.

Onni Nyyssösen (M19) kaksi juoksulajia tuottivat 400 metriltä sijan 16 ajalla 55,01 ja 200 metriltä uran ensimmäisestä lyhyen radan startista sijan 23 ajalla 24,33.

Tiia Säde tositoimissa 60 metrillä.

Tiia Säde juoksi N22 60 metrin alkuerissä ajan 8,37, jolla sijoittui 21:nneksi.

Nuorten SM-hallien kokonaistulokset löytyvät täältä: https://www.tilastopaja.info/fi/db/tulokset.php?CID=103365

Kuvat: Heidi Lehikoinen & Anssi Mäkinen