Viime kesänä uusitun Joensuun keskuskentän kauden ensimmäinen kilpailu PKO Games urheiltiin tänään. Auringon paisteessa ja vahvassa myötätuulessa, mutta verrattain viileässä säässä käydyissä kilpailuissa nähtiin paljon hyviä tuloksia ja ennätysparannuksia. Reilut pari sataa urheilijaa yhteensä liki kolmestakymmenestä seurasta käsittäneessä tapahtumassa erityisen ilahduttavaa oli, että myös juniorit pääsivät pitkästä aikaa kisailemaan!
Naisten yleisessä sarjassa seuran edustusurheilijat availivat kauttaan lupauksia herättävästi. Hertta Heikkinen voitti sekä 100 metriä (12,16, +3,0 m/s) että pituushypyn (615, +2,8), molempien tulosten mennessä epäonnisesti myötätuulilukemien kirjoihin. Jutta Heikkinen puolestaan palasi radoille keihäskisassa paiskaten voittoon tuloksella 45.45. Myös molempien lajien kakkossijat jäivät Katajaan, kun Jessica Miettinen leiskautti pituutta 588 (+4.4) ja Tara Saikkonen heitti ennätyksensä 41.82.
Miesten 3000 metrillä Konsta Hämäläinen juoksi 8.43,32. Ensimmäisen kilometrin Pyhäselän Urheilijain Jussi Karkkulaisen kanssa taivaltanut Konsta kiihdytteli lopulta voittoon 17 sekunnin marginaalilla. Taustalla SM-maastoissa sykähdyttänyt Ilmari Lehmus paranteli ennätystään viitisentoista sekuntia aikaan 9.16,65 sijoittuessaan kolmanneksi. Pituuskisassa Kalle Salminen mittautti ensimmäisellä ja parhaalla hypyllään 765 (+4,2) ja jätti kolme viimeistä kierrosta hyppäämättä varotoimena pienen takareisituntemuksen jälkeen. Nuorisokaartin ja Jaken Jalostamon edustajisto Miro Tanninen (650 (+3,2)) ja Aatu Holopainen (640 (+2,6)) olivat ennätysmitoillaan, mutta myötätuulta oli liikaa. Myös miesten keihäskisassa järjestävälle seuralle heltisi kaksoisvoitto: paluuta kentille tekevä Joni Karvinen paiskasi 67.55 ja Ville Kamppuri 62.90.
15-vuotiaat tytöt kunnostautuivat laajalla rintamalla. Pituushypyssä tuloslistan viisi ensimmäistä sijaa oli Katajan tyttöjen hallussa Oona Kareisen voittaessa mahtavalla puolen metrin ennätysparannuksella ja tuloksella 518 (+0,9). Myötätuuleen juostussa 100 metrin kolmieräisessä loppukilpailussa seura pokkasi kolmoisvoiton triolla Olivia Panhelainen (12,74), Oona Kareinen (12,99) ja Nuuna Piipponen (13,18). Seiväshypyssä Aida Ahlholm paransi ennätystään 10 senttiä voittaessaan lukemiin 310.
P15-sarjassa esillä oli sekä vanhoja tuttuja että uusia nimiä. 100 metrillä (+2,5) kaksoisvoittoon juoksivat Onni Nyyssönen (12,54) ja Vinski Hynninen (12,59). Ensin mainittu voitti myös pituuskisan myötätuulituloksella 542. Seiväshypyssä vankkaa talviharjoittelua lajin parissa harrastaneet Mustosen veljekset esiintyivät edukseen Eelin parantaessa ennätystään 340:een ja Topiaksen sivutessa omaa rekordiaan tuloksella 310. Päivän viimeisiin lajeihin lukeutuneessa 1500 metrin estejuoksussa nähtiin puolestaan A-luokan tulos, kun Viktor Liljeqvist kiirehti aikaan 5.13,82.
15-vuotiaiden sarjasta on ehdottomasti mainittava myös Tuupovaaran Urheilijoiden Topi Parviaisen huikea piirinennätystulos keihäänheitosta: 76.42. Topi mittautti neljä heittoa, joista heikoinkin kantoi 72.11.
13-vuotiaiden vahvimmista suorituksista vastasivat tyttöjen 1000 metrin kilpailussa Fanni Heikkinen ja Elli Halonen, jotka juoksivat kaksoisvoittoon ajoin 3.33,23 ja 3.37,81. 11-vuotiaissa lajivoittoon ylsi puolestaan Toivo Takanen poikien 60 metrillä ulkorataennätyksellään 8,59.
Pienimpien tyttöjen eli 9-vuotiaiden sarjassa Sara Keränen pokkasi kolme kultaista mitalia: 40 metrin ja pituushypyn voittojen lisäksi Sara kiri 1000 metrillä vastustamattomasti ykköseksi. 17 hyppääjän voimin käydyssä pituuskisassa seuraan saatiin kolmoisvoitto Mette Fincken ja Julia Kuittisen säestäessä kakkos- ja kolmospaikoilla.
Päivän kokonaistulokset: https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=81408