Joukkuekultaa ja kolme henkilökohtaista neljättä sijaa SM-maastoista

touko 8, 2023

Helsingin Paloheinässä kinkkisellä radalla eilen juostujen SM-maastojen ainoan Kataja-mitalin toi N22-sarjan joukkue Lotta Tarvainen, Veera Kontkanen ja Aada Miskala. Lotta sijoittui neljän kilometrin mittaisessa henkilökohtaisessa kisassa neljänneksi 20 sekuntia mitalista, Veeran ja Aadan säestäessä sijoilla kahdeksan ja yhdeksän. Joukkuekisassa kolmikko pääsi pokkaamaan SM-kultaa: onnittelut mestareille!

15-vuotiaissa tytöissä nähtiin ilahduttavia SM-debyyttejä tänä vuonna 14-sarjaan siirtyneen ikäluokan voimin. Noora Hukka juoksi tasokkaan nelikilometrisen kilpailun neljänneksi (kahdeksan sekuntia mitalista), Elli Halonen sijoittui 25:nneksi, Mette Oinonen 39:nneksi ja Venla Pyykkö 44:nneksi. Joukkuekisassa Noora, Elli ja Mette sijoittuivat mainiosti neljänneksi!

Eemeli Hirvonen ja Ilmari Lehmus starttasivat 19-vuotiaiden miesten kuudelle kilometrille. Eemeli taisteli jälleen SM-mitalista, mutta tällä kertaa oli tyytyminen neljänteen sijaan kahdeksan sekuntia pronssista.  Ilmari joutui keskeyttämään dramaattisesti vain puoli kilometriä ennen maalia.

Salla Laukkanen (N 4 km) sekä Samuel Auvinen (M22 6 km) sijoittuivat starteissaan seitsemänsiksi. Alina Tikka (N19 4 km) oli puolestaan kahdeksastoista.

Miesten lyhyen matkan eli neljän kilometrin joukkuekisasta irtosi viides sija Konsta Hämäläisen (21.), Mikko Hirvosen (24.) ja Oskari Silvennoisen (34.) toimesta.

SM-maastojen kokonaistulokset: https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=93203#tulokset