8 mitalia Nurmijärven 14-15-vuotiaiden SM-kisoista, Otso tuplamestariksi!

elo 15, 2022

Nurmijärven Klaukkalan urheilukentällä helteisissä olosuhteissa kilpaillut nuorimpien SM-ikäluokkien mestaruuskilpailut olivat Katajan joukkueelle menestyksekkäät: kaksi henkilökohtaista ja kaksi joukkuemestaruutta, neljä himmeämpää mitalia sekä samainen määrä pistesijoille yltämisiä kuuden parhaan joukkoon!

Otso Nyyssönen, P15-sarjan kaksinkertainen Suomen mestari! kuva: Kimmo Nyyssönen

15-vuotias Otso Nyyssönen oli liekeissä isoissa kisoissa. Otso hallitsi sarjansa hiekkalaatikkolajeja ottaen Suomen mestaruuden ylivoimaisesti niin pituushypyssä kuin kolmiloikassakin komeilla tuloksilla 664 (+0,0) ja 12,98 (+2,1). Sallituissa tuulissa kolmiloikkaa meni vielä takeeksi 12,95 (+0,3). Molemmat mestaruustulokset ovat henkilökohtaisia ennätyksiä. Nuori mies hyvitti näin sen, että joutui vuosi sitten jättämään vastaavat kisat karvaasti väliin viime hetkellä. Mahtava viikonloppu Otsolle!

Topias Mustonen taivutti sunnuntaina täynnä tapahtumia olleessa P15 seiväshypyssä 395, paransi omaa ennätystään kahteen kertaan yhteensä 10 senttiä ja voitti SM-hopeaa vain viisi senttiä mestarista. Olipa jännittävä kilpailu! Topias oli mukana myös Otso Nyyssösen voittamassa pituushypyssä, jossa sijoittui seitsemänneksi tuloksella 5,43 (-0,2). Pojat ottivat kolmen ensimmäisen kierroksen yhteistuloksella 11,73 joukkuekisan kultaa!

Kahden mitalin rupeaman urakoi myös 14-vuotias Aleksi Tanskanen, vieläpä yhden kisapäivän aikana. Lauantai-aamu käynnistyi moukarinheitolla, jossa Aleksi paiskasi ennätyksensä 45,51 ja saavutti SM-pronssia. Myöhemmin samana päivänä iltapäivän puolella Aleksi pukkasi kuulantyönnön SM-hopeaa uransa toiseksi parhaalla tuloksella 13,07. 

Onni Nyyssönen pinkoi 300 metrin mittaista matkaa. Perjantaina juostussa aitakisassa oma ennätys 41,27 toi kolmannen sijan ja SM-pronssia, sunnuntain sileällä matkalla sijoitus oli kahdeksas ajalla 38,69. Viime hetkien sairastelu söi Onnin juoksuista parhaan terän.

Kisojen toisen joukkuemitalin toivat 15-vuotiaat seiväshyppääjätytöt Elina Ruusuvuori ja Kerttu Kaihola, jotka voittivat joukkuekultaa. Elina leikitteli oman ennätyksensä 314 ja oli henkilökohtaisen kisan kuudes, Kerttu puolestaan jäi ennätyksestään vain kaksi senttiäa lukemin 294 ja oli kahdeksas. Yhteistulos 608 toi siis parikisan kultamitalin! Elina juoksi lisäksi 80 metrin aitojen alkuerissä sijalle 22 ajalla 13,45 (+0,0).

Iiris Voutilainen esiintyi 1500 metrin estejuoksussa kelpo menestyksellä. Oma ennätys 5.37,01 siivitti mitalin syrjään neljänneksi! Nella Voutilainen sijoittui samassa kisassa kuudenneksi kesän parhaallaan 5.49,75 sekä 200 metrillä kahdenneksitoista niin ikään kauden parhallaan 7.30,26.

14-vuotiaan Renne Kankkusen ensimmäiset SM-kisat menivät hienosti: kolmiloikkakilpailussa oma ennätys 11,52 (-1,6) toi kuudennen sijan ja 100 metrin aitajuoksussa irtosi seitsemäs sija ajalla 16,61 (+0,4). Alkueristä loppukilpailupaikan tuonut aika oli -0,8 metriä sekunnissa puhaltaneessa vastatuulessa oli 15,40.

Mandi Mäkinen debytoi henkilökohtaisessa SM-kilpailussa 15-vuotiaiden tyttöjen korkeushypyssä jääden sentin omasta ennätyksestään tuloksella 149. Sijoituksena mainio kahdeksas!

Samuel Sallinen juoksi kaksi kestomatkaa 15-vuotiaissa pojissa. 1500 metrin esteissä roima ennätysparannus lukemiin 5.08,24 toi yhdennentoista sijan ja 2000 metrillä aika 6.46,28 antoi tuloslistalla sijan 12. Eeli Häikiö juoksi estekisassa kesän parhaansa 5.28,38 ja sijoittui neljänneksitoista.

Vinski Hynninen (P15) esiintyi 100 ja 300 metrillä. 300 metrillä Vinski oli alkuerien yhdestoista (38,73), 100 metrillä kiitäjä juoksi alkuerissä oman ennätyksensä 11,84 (+1,4), saavutti loppukilpailupaikan mutta finaali jäi tällä kertaa juoksematta.

Nuuna Piipposen (T14) ensiesiintyminen henkilökohtaisissa SM-kisoissa toi pituushypyn 21. sijan tuloksella 4,57 (-0,2).

Mimmi Marttisen kohtalona T15 kolmiloikassa oli jäädä ilman tulosta.

Kisojen kokonaistulokset: https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=90011