VIIKKOTIEDOTE VIIKOT 48 (27.-3.12.2018)

27.11.2018

Viikkotiedotteessa kilpailuista, harjoitusvuoroista ja Areenan aukioloista, kauden päätöstilaisuudesta, nuorten Sm-halleista ja toimiston asioista.

Kilpailut ja ilmoittautumiset

Käytännössä kaikkiin kilpailuihin SM-kilpailuja lukuun ottamatta tapahtuu ilmoittautuminen alla olevan kaavan mukaisesti.

SUL:n alaiset kilpailut löytyvät www.kilpailukalenteri.fi -sivuston alta. Kun sopiva kilpailu ja laji löytyvät, löytyy kilpailutiedoista myös useimmiten kohta ”ILMOITTAUDU KILPAILUUN”. Tästä painamalla voi kirjata omat tietonsa. Kun järjestelmä kysyy sähköpostiosoitetta kaksi kertaa, kirjoita kohtaan jarkko.kumpulainen@katajayu.fi . Näin meille tulee tieto ilmoittautumisesta, ja voimme osanottomaksun järjestäjälle maksaa.

Seura korvaa osallistumismaksut kaikkiin piirinmestaruus-, aluemestaruus- ja Suomen mestaruuskilpailuihin. Näiden lisäksi seura maksaa Seuracup-osakilpailuiden ja mahdollisen finaalin osallistumismaksut.

Muissa kilpailuissa seura korvaa jatkossa urheilijalle vain kaksi lajia per päivä. Lisälajit on urheilijan kustannettava itse. Seura voi kyllä maksaa ilmoittautumiset, mutta laskuttaa korvauksen piiriin kuulumattomat lajit sitten jälkikäteen. Katajan itsensä järjestämät kilpailut ovat tietysti omille urheilijoille ilmaisia. Seura ei korvaa hölkkätapahtumia.

Osassa kisoista on nykyään käytössä verkkomaksu ilmoittautumisen yhteydessä. Tällaisissa tapauksissa osallistumisen voi maksaa itse, ja kulukorvauksena periä maksu seuralta. Jos haluaa, että seura tekee ja maksaa ilmoittautumisen, pitää tieto olla Jarkolla viimeistään päivää ennen viimeistä ilmoittautumispäivää.

Alla kuukauden kisoista tarkemmin:

 

LOSKAHALLIT, SUNNUNTAI 2.12., KLO 10:00

Kisaan ilmoittaudutaan ennakkoon Kilpailukalenterin kautta viimeistään 29.11.2018. Myös jälki-ilmoittautuminen on mahdollista. Osallistuminen on ilmaista Katajan jäsenille.

ILMOITTAUTUMINEN: http://www.kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=23149

 

       Julkaisemme aikataulun perjantaina.

 

       Lajit

M: 60m, 800m, seiväs, pituus

N: 60m, 800m, seiväs, pituus

M17: 60m, 800m, seiväs, pituus

N17: 60m, 800m, seiväs, pituus

P15: 60m, 800m, seiväs, pituus

T15: 60m, 800m, seiväs, pituus

P13: 60m, 1000m, korkeus, kuula

T13: 60m, 1000m, korkeus, kuula

P11: 60m, 1000m, korkeus, kuula

T11: 60m, 1000m, korkeus, kuula

P9: 60m, 1000m, korkeus, kuula

T9: 60m, 1000m, korkeus, kuula

 

Tiedustelut:
Tomi Pyylampi
tomi.pyylampi@katajayu.fi

 

Harjoitusvuorot ja -ryhmät

Vastuuohjaajat tiedottavat ryhmien toiminnasta ja poikkeavista harjoituspaikoista- tai ajoista.

          Tiedossa olevia poikkeuksia:

            To 22.11. korkeuspääty suljettu – konsertin rakennus

            Pe 23.11. HALLI SULJETTU

Pyrimme harjoitusten aikana pitämään ykkösrataa koko ajan auki juoksuvetoja varten. Näin ollen, edes verryttelyä ei mielellään tehdä ykkösradalla.

Harjoitusryhmiin kuulumattomien kannattaa Jarkolle ilmoitella, jos aikovat harjoitella harjoitusryhmien aikaan. Jarkko voi silloin kertoa onko tilaa ja mikä aika olisi sopivin.

 

Katajan vuorot Areenassa syksyllä 2018:

ma      17:00-19:00 – koko yleisurheilualue

ti         16:30-17:00 – seiväs, häkki, heittopressu, 17:00-19:00 – kaikki alueet pl. pituuspaikka

ke       17:00-18:30 – koko yleisurheilualue

to        17:00-19:00 – koko yleisurheilualue 

pe       17:00-18:30 – koko yleisurheilualue

la         11:00-12:30 – koko yleisurheilualue


Katajan kuntosalivuorot Areenassa syksyllä 2018:

ti         17:00-18:00

to        17:00-18:00

 

Peruskysymyksiä voi esittää ohjaajille harjoituksen alussa tai lopussa ja muut tiedustelut voi Liikkareiden osalta osoittaa Marinia Sorjonen-Wardille ja urheilukouluryhmien osalta Jarkko Kumpulaiselle.

 

         Liikkarivastaava

Marinia Sorjonen-Ward
mariniar@student.uef.fi
050-4356863

 

Valmennuspäällikkö

jarkko.kumpulainen@katajayu.fi

040-5700229

 

Katajan palkintojenjakotilaisuus torstaina 29.12. klo 18.00

Katajan palkintojenjakotilaisuus, jossa myös edustusurheilijoiden tulevan kauden stipendit jaetaan, pidetään torstaina 29.11 klo 18.00 Carelicumin auditoriossa. Palkittavat kutsutaan tilaisuuteen erikseen, mutta tilaisuus on avoin muillekin.

Kulku auditorioon tapahtuu Carelicumin Torikadun puoleisesta ovesta. Klo 17:30 alkaen on pientä purtavaa tarjolla Carelicumin aulassa.

Päivä on valittu osittain siksi, että perjantaina 30.11. on piirin palkintojenjakotilaisuus samassa paikassa, joten pitkämatkalaiset saavat halutessaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

 

Tiedustelut
tomi.pyylampi@katajayu.fi
0440900519

 

Toimitsijaksi Nuorten Sm-halleihin 22.-24.2.2019

Joensuun Kataja järjestää Nuorten Sm-hallit, jotka kilpaillaan Joensuu Areenassa 22.-24.2.2019. Kilpailut tarvitsevat paljon vapaaehtoisia, joten keräämme taas listaa mahdollisista uusista ja vanhoista talkoolaisista.

Tämä on vasta alustava kysely, ei siis sitova.

Halukkuutensa tehtäviin voi ilmoittaa tämän lomakkeen kautta: https://goo.gl/forms/nPaO0bLo9ErmG4y32

 

Tiedusteluja voi osoittaa Tomille.
tomi.pyylampi@katajayu.fi
0440900519

 

Toimisto

Toimisto on normaalisti auki tämän viikon, mutta torstaina ja perjantaina loppuiltapäivästä yleisurheiluväki lienee päätöstilaisuuksia järjestelemässä.

AJANKOHTAISTA

Seuracup finaalireissu

Joukkueen tämän hetkinen nimil…

Kuukausikisojen tulokset

Elokuun kuukausikisat kisattii…

Viikkotiedote 34 (19.-26.8.2019)

Viikkotiedotteessa tulevat kil…

Motonet kuukausikisa maanantaina 19.8!

Mirolle ja Ilmarille SM-pronssia

Miro Tanninen 16-vuotiaiden ko…

Viikkotiedote 33 (12.-19.8.2019)

Viikkotiedotteessa onnittelut …

Aikuisurheilijat kisaavat Turussa

Yli 30-vuotiaat aikuisurheilij…

Ensimmäinen junioreiden SM-viikonloppu alkamassa

14-15- sekä 16-17-vuotiaat rat…

Kuuden mitalin Kalevan kisat!

Valtakunnan keihäsvaltikka Kat…

Kuukausitiedote elokuu 2019

Kuukausitiedotteessa tulevista…

Viikkotiedote 32 (5.-12.8.2019)

Viikkotiedotteessa onnittelut …

Kalevan kisat käynnistyvät tänään

Kataja vastaa Kimpisen kutsuun…

87 mitalia piirinmestaruushuipentumasta!

Kataja rohmusi 87 mitalia koti…

Viikkotiedote 31 (29.7-5.8.2019)

Viikkotiedotteessa kiitokset v…

Toisen päivän tulokset

Huipentuman toisen päivän tulo…

Huipentuman avauspäivän tulokset

9-15-vuotiaiden pm-huipentuman…

Pm-huipentuman aikataulu

Karjalaisen Ipanasprintin tulokset

Karjalaisen Ipanasprintin 23.7…

Toinen Seuracup-piirikisa kilpailtu: finaalipaikka häämöttää!

Katajan joukkue kokosi toisest…

Viikkotiedote 30 (22.-29.7.2019)

Viikkotiedotteessa tulevista k…

Elokuun liikkariryhmiin ilmoittautuminen auki!

Viikkotiedote 29 (15.-22.7.2019)

Viikkotiedotteessa aikuisten y…

Seuracupin 2. piirikisan joukkue

Motonet kuukausikisan aikataulu

Viikkotiedote 28 (8.-15.7.2019)

Viikkotiedotteessa tulevista k…

Kaksi mestaruutta ottelujen päätöspäivänä

Kaksi piirinennätystä, kaksi m…

Kataja hallitsi pm-ottelujen avauspäivää

Katajan nuoret urheilijat oliv…

Kuukausitiedote heinäkuu 2019

Kuukausitiedotteessa Motonet G…

Viikkotiedote 27 (1.-8.7.2019)

Viikkotiedotteessa tulevista k…

Karnevaaleilla paljon menestyjiä ja omia ennätyksiä

Katajan urheilijat menestyivät…