Toisen kisapäivän tulokset

21.1.2018


Melkoinen urakka oli niin urheilijoilla kuin toimitsijoillakin, kun Joensuu Areenassa kisattiin viikonloppuna reilun 14 tunnin ajan avoimissa piirinmestaruushallikisojen merkeissä. Mutta sekä urheilijat, että toimitsijat tekivät parhaansa ja tällä kertaa se riitti loistavaan kisaviikonloppuun.
Kiitoksia kaikille mukana olleille!!!

Toisen kisapäivän aikana nähtiin yhteensä 334 omaa ennätystä, eli yhteensä kahden päivän aikana urheilijat tehtailivat hulppeasti yli 750 omaa ennätystä.

Ohessa päivän parhaita tuloksia sarjoittain sekä kaikki Katajalaiset piirinmestarit.
Ja jutun jälkeen päivän täydelliset tulokset.

Miehet
Katajan Roope Reponen ja Jani Huovinen ottivat kaksoisvoiton 800 metrillä ajoin 2.06,92 ja 2.10,54.
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Teemu Keronen voitti 200 metriä ajalla 22,85.

Naiset
Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kristiina Halonen urakoi kaksi voittoa kun 200 metriä meni aikaan 25,81 ja 800 metriä 2.17,66.

Miehet 19v
Katajan Eeki Kokkonen voitti kaksi juoksumatkaa kun 200 metriä sujui ajassa 23,34 ja 60 metrin aitoihin aikaa meni 8,95. Ensimmäistä kertaa Katajan riveissä juossut Eino Könönen voitti 800 metriä selkeällä ennätyksellään 2.04,89. Kaksoisvoiton juoksussa varmisti Elias Kortelainen ajalla 2.06,79.
Pyhäselän Urheilijoiden Ville Halonen pyörähteli kuulavoittoon tuloksella 16,31.

Naiset 19v
Siiri Silvennoinen ja Hilja-Miina Kakkonen ottivat 800 metrillä Katajalle kaksoisvoiton. Siirin aika 2.30,43 ja Hilja-Miinan 2.39,03.
Savonlinnan Riennon Ellinoora Karvinen juoksi voittoon ennätyksillään sekä 60 metrin aidoissa (8,89) että 200 metrillä (26,41). Lappeenrannan Urheilu-Miesten Minttu Mattinen puolestaan voitti kolmiloikan tuloksella 11,30 ja kuulan 10,99:llä.

Miehet 17v
Järjestävän seuran Denis Moskvin voitti 800 metriä ennätysajallaan 2.13,04.
Muista voittotuloksista parhaita olivat Savonlinnan Riennon Rasmus Hiltusen kolmiloikkatulos 13,55 ja Imatran Urheilijoiden Eero Virtasen kuulakaari 14,30.

Naiset 17v
Kuulassa Katajan Riikka Lonkainen (10,94) ja Tuuli Kinnunen (10,71) ottivat kaksoisvoiton.
Savonlinnan Riennon kolmikko Milla Pirkkalainen, Ella Kainulainen ja Niina Karttunen tekivät hyviä voittotuloksia. Milla juoksi 200 metriä 26,67:ään ja kolmiloikkasi 11,16, Ella juoksi 800 metriä aikaan 2.21,66 ja Niina juoksi 60 metrin aidat 9,17 sekunnissa.

Pojat 15v
Rasmus Lehikoinen voitti 200 metriä ajalla 25,19 Matias Ahtisen varmistaessa Katajalle kaksoisvoiton ajallaan 25,49. 60 metrin aidoissa järjestys meni toisinpäin Matiaksen voittaessa 9,22:lla Rasmuksen jäädessä 3 sadasosaa. Miro Tanninen taivutti seiväshypyssä kakkoseksi 290:llään. Seipään voittoon hyppäsi Savonlinnan Riennon Miska Käyhkö 321:llä.
Pyhäselän Urheilijoiden Niklas Hyvönen voitti pituuden tuloksella 587 ja kuulan 14,36:lla.

Tytöt 15v
60 metrin aidoissa Nea Immonen juoksi voittoon hyvällä ajalla 9,27 ja Aada Kokko (9,89) sekä Peppi-Rosa Penttinen (10,03) varmistivat kolmoisvoiton. Pituudessa Aada voitti tuloksella 487 ja Oona Majoisen 467 toi kaksoisvoiton Katajalle. Peppi-Rosa puolestaan voitti seipään tuloksella 210 ja otti hopeaa 200 metriltä (29,03). Nean toinen mestaruus tuli kuulasta (8,93).

Pojat 14v
Katajan Aatu Holopainen voitti pituuden (450) ja kuulan (7,96).
Lapinlahden Vedon Elmeri Vauhkonen voitti 200 metriä ajalla 26,72. Elmer on oikeasti vasta 12-sarjalainen ja aika on kaikkien aikojen kovin kyseisen sarjan halliaika Suomessa. Hyvä tulos oli myös Kaavin Kaikua edustava Eemil Hallikaisen seipään voittotulos 300.

Tytöt 14v
Pyhäselän Urheilijoiden Sofia Raatikainen voitti pituuden ja 60 metrin aidat hyvillä tuloksilla (495 ja 9,52). LU:n Maija Boren voitti seipään tuloksella 290.

Pojat 13v
Mestaruuden Katajalle toi Eeli Kinnunen, joka voitti kuulan ennätystuloksellaan 9,85.
Tässä sarjassa nähtiin useissa lajeissa todella kovia voittotuloksia. LUM:n Kasperi Vehmaa juoksi 60 metrin aidat 9,06, 200 metriä 26,31 ja hyppäsi pituutta 512. Lieksan Eero Mauro puolestaan voitti seipään 280:llä.

Tytöt 13v
LU:n tytöt Aino Pyykkö ja Tuuli Saraniemi hyppäsivät hyvät seivästulokset 250 ja 240. Myöskin Pyhäselän Urheilijoiden Sara-Sofia Hyvösen 60 metrien aitajuoksun voittotulos 10,59 kannattaa myöskin mainita erikseen.

Pojat 12v
Anton Kettunen otti piirinmestaruudet 60 metrin aidoista erinomaisella ajalla 10,45 ja 200 metriltä (31,16). Niklas Nykyri keräsi kolme himmeämpää mitalia (hopeaa kuulasta ja pronssia 200 metriltä sekä pituudesta).
Eilen kovan keihäskaaren heittänyt Tuupovaaran Urheilijoiden Topi Parviainen voitti nyt kuulan tuloksella 10,19.

Tytöt 12v
Anjalan Liiton Ella Peltola ja Katajan Olivia Panhelainen olivat ykkönen ja kakkonen 200 metrillä sekä pituudessa. Ellan voittotulokset 29,10 ja 434 kun Olivialla vastaavat olivat 30,44 ja 399.

Pojat 11v
Katajan Topias Mustonen voitti seipään (190), kolmiloikan (8,00) ja keihään (30,23) omilla ennätyksillään ja otti mitalit myös 60 metrin aitajuoksusta, 200 metriltä sekä korkeudesta.
Kuopion Reippaan Elias Vanhasen voittoaika 30,24 on muuten varsin kova aika.

Tytöt 11v
Voutilaisen kaksoset Nella ja Iiris ottivat Katajalle kaksoisvoiton seipäässä. Nella ylitti 160 ja Iiris 140.
HIFK:n Adriana Kalymialaris jatkoi kovien tulosten tekemistä: 60 metrin aidat 10,77, 200 metriä 30,03, korkeus 140 ja kolmiloikka 9,35. Maininnan arvoinen on myös Hämeenlinnan Tarmon Jenni Väänäsen keihään voittotulos 26,55.

Pojat 10v
Katajan Luukas Käyhkö nappasi kaksi mitalia kun keihäässä tuli hopeaa (20,74) ja 60 metrin aidoista pronssia (13,60).
Pyhäselän Urheilijoiden Oskari Pakarinen taisi olla kisojen kovin mitalirohmu. Eilisten kolmen kultamitalin lisäksi tänään palkintokokoelmiin kertyi peräti viisi kultamitalia (200m, 60m aidat, korkeus, 3-loikka ja keihäs).

Pojat 9v
Katajan Leevi Partanen otti peräti kolme mestaruutta ja yhden hopean. Mestaruudet tulivat 60 metrin aidoista (14,14), korkeudesta (103) ja kolmiloikasta (6,37) sekä hopeaa keihäästä (15,96). Voitto Voutilainen nappasi pronssia kolmiloikasta ja aitajuoksusta.

Tytöt 9v
Katajan Mette Oinonen urakoi värisuoran mitaleita: kultaa kolmiloikasta (5,58), hopeaa 60 metrin aidoista (15,08) ja pronssia korkeudesta (80)
Maininnan arvoinen suoritus on myös Heinäveden Yleisurheilijoiden Aada Kauhasen hieno 200 metrin voittoaika 34,98.

 

 

Pm-hallit
Joensuun Kataja
21.01.2018

M 200m
Loppukilpailu
1) Teemu Keronen JyväskKU 22,85
2) Ville Hyttinen KuopRei 23,50
3) Juhani Ryynänen JuuU 30,16


N 200m
Loppukilpailu
1) Kristiina Halonen LappUM 25,81
2) Annina Walling SavR 27,72
3) Bettiina Kiiskinen PyhäsU 29,64
4) Laura Lundberg VarkKV 29,88


M 800m
Loppukilpailu
1) Roope Reponen JoensKa 2.06,92
2) Jani Huovinen JoeK 2.10,54
Teemu Ruippo JoensKa DNS


N 800m
Loppukilpailu
1) Kristiina Halonen LappUM 2.17,66
2) Anne-Marika Partanen KuopRei 2.22,39
3) Jasmin Tukiainen PyhU 2.29,34


M 3000m
Loppukilpailu
1) Jukka Rahkonen PolvijU 9.40,57
2) Janne Natri JoeK 11.02,47


M 60m aidat
Loppukilpailu
1) Juhani Ryynänen JuuU 12,76
Henri Kangasniemi IkaalU DNS


M Kolmiloikka
Loppukilpailu
1) Juhani Ryynänen JuuU 8,45
8,35 8,45 8,32 8,25 8,14 8,20

 

N Kolmiloikka
Loppukilpailu
1) Janika Heikkinen VarkKV 11,16
x x x x x 11,16

2) Heidi Keronen OravisU 9,11
x 9,11 9,01 9,10 x 8,88

Jessica Miettinen JoeK DNS
Mette Ukkonen MiKV NM
x x x x x x

 

M Kuula
Loppukilpailu
1) Henri Kangasniemi IkaalU 12,01
11,58 11,25 12,01 11,66 11,55 11,45

 

N Kuula
Loppukilpailu
1) Helena Puhakka-Tarvainen PyhäsU 10,64
10,27 10,64 10,42 x x 10,30

2) Bettiina Kiiskinen PyhäsU 7,77
7,77 7,18 7,40

 

P9 200m
1) Antti Hiltunen JuuanU 39,07
2) Aleksis Kivelä PolvijU 39,45
3) Niro Immonen PyhU 40,64
4) Leevi Partanen JoeK 41,36
5) Paavo Simonen JoensKa 46,96
6) Kristian Rossi JoeK 53,45
Arttu Kylmänen PyhäsU DNS

Loppukilpailu erä 1
1) Antti Hiltunen JuuanU 39,07
2) Aleksis Kivelä PolvijU 39,45
Arttu Kylmänen PyhäsU DNS

Loppukilpailu erä 2
1) Niro Immonen PyhU 40,64
2) Leevi Partanen JoeK 41,36
3) Paavo Simonen JoensKa 46,96
4) Kristian Rossi JoeK 53,45


T9 200m
1) Aada Kauhanen HeinävYU 34,98
2) Pinja Stenberg PyhU 36,69
3) Emma Räsänen JoeK 37,24
4) Krista Martikainen PyhU 37,39
5) Heini Kuronen PyhäsU 38,79
6) Ida-Liina Hyvönen PyhU 39,62
7) Jade Nousiainen PyhU 40,50
8) Mette Oinonen JoensKa 41,04
9) Vinka Pyylampi JoensKa 42,34
10) Miina Vatanen JoensKa 42,41
11) Elina Hiltunen JuuanU 45,06

Alkuerät erä 1
1) Aada Kauhanen HeinävYU 34,98
2) Jade Nousiainen PyhU 40,50
3) Vinka Pyylampi JoensKa 42,34

Alkuerät erä 2
1) Heini Kuronen PyhäsU 38,79
2) Mette Oinonen JoensKa 41,04
3) Miina Vatanen JoensKa 42,41
4) Elina Hiltunen JuuanU 45,06

Alkuerät erä 3
1) Pinja Stenberg PyhU 36,69
2) Emma Räsänen JoeK 37,24
3) Krista Martikainen PyhU 37,39
4) Ida-Liina Hyvönen PyhU 39,62


P9 60m aidat
1) Leevi Partanen JoeK 14,14
2) Aleksis Kivelä PolvijU 14,95
3) Voitto Voutilainen JoensKa 15,03
4) Antti Hiltunen JuuanU 15,76
5) Paavo Maaninka PyhäsU 16,07
6) Roope Korhonen VarpVi 18,26
7) Kristian Rossi JoeK 23,05
Arttu Kylmänen PyhäsU DNS

Loppukilpailu erä 1
1) Aleksis Kivelä PolvijU 14,95
2) Voitto Voutilainen JoensKa 15,03
3) Paavo Maaninka PyhäsU 16,07
Arttu Kylmänen PyhäsU DNS

Loppukilpailu erä 2
1) Leevi Partanen JoeK 14,14
2) Antti Hiltunen JuuanU 15,76
3) Roope Korhonen VarpVi 18,26
4) Kristian Rossi JoeK 23,05


T9 60m aidat
Loppukilpailu
1) Jade Nousiainen PyhU 14,47
2) Mette Oinonen JoensKa 15,08
3) Miina Vatanen JoensKa 15,66
4) Vinka Pyylampi JoensKa 16,99
5) Elina Hiltunen JuuanU 17,81
6) Hertta Vatanen LipT 21,13


P9 Korkeus
Loppukilpailu
1) Leevi Partanen JoeK 103
80 85 90 95 100 103 105
o xo o o o xo xxx

2) Eppu Ahvenainen LieksU 95
80 85 90 95 100
o o o o xxx

3) Paavo Maaninka PyhäsU 95
80 85 90 95 100
o o xxo o xxx

4) Kristian Rossi JoeK 85
75 80 85 90
o o o xxx

Arttu Kylmänen PyhäsU
75
DNS

 

T9 Korkeus
Loppukilpailu
1) Pinja Stenberg PyhU 95
80 85 90 95 100
o o xo o xxx

2) Krista Martikainen PyhU 85
80 85
o o

3) Mette Oinonen JoensKa 80
75 80 85
o xo xxx

4) Miina Vatanen JoensKa 75
75 80
o xxx

 

P9 Kolmiloikka
Loppukilpailu
1) Leevi Partanen JoeK 6,37
x 6,27 x 6,37

2) Aleksis Kivelä PolvijU 5,77
5,77 5,16 5,73 5,77

3) Voitto Voutilainen JoensKa 5,35
x x 5,18 5,35

Severi Inkinen PolU NM
x x - -

 

T9 Kolmiloikka
Loppukilpailu
1) Mette Oinonen JoensKa 5,58
4,96 4,86 5,20 5,58

 

P9 Keihäs
Loppukilpailu
1) Paavo Maaninka PyhäsU 16,26
16,26 15,85 14,40 14,30

2) Leevi Partanen JoeK 15,96
11,55 15,96 9,99 12,44

3) Eppu Ahvenainen LieksU 14,71
14,37 14,23 14,71 14,57

4) Severi Inkinen PolU 8,35
8,35 7,31 7,68 7,48

5) Roope Korhonen VarpVi 7,21
7,21 6,42 x 5,59

 

T9 Keihäs
Loppukilpailu
1) Ida-Liina Hyvönen PyhU 14,16
11,97 12,07 x 14,16

2) Pinja Stenberg PyhU 10,85
7,11 8,56 10,85 9,97

3) Miina Vatanen JoensKa 5,69
5,69 4,54 5,38 3,47

4) Heini Kuronen PyhäsU 5,24
5,24 5,15 5,03 4,96

5) Hertta Vatanen LipT 2,77
2,77 2,65 1,88 2,38

 

P10 200m
1) Oskari Pakarinen PyhäsU 33,60
2) Renne Kankkunen LipTai 33,88
3) Topias Juntunen PyhU 34,49
4) Luukas Käyhkö JoensKa 37,02
5) Janne Piipponen PyhU 38,95
6) Leevi Tanskanen PolU 42,23
Onni Ohvanainen PyhU DNS

Loppukilpailu erä 1
1) Renne Kankkunen LipTai 33,88
2) Topias Juntunen PyhU 34,49
3) Luukas Käyhkö JoensKa 37,02

Loppukilpailu erä 2
1) Oskari Pakarinen PyhäsU 33,60
2) Janne Piipponen PyhU 38,95
3) Leevi Tanskanen PolU 42,23
Onni Ohvanainen PyhU DNS


T10 200m
1) Emma Juntunen SuoR 31,80
2) Melissa Vanhanen KuopRei 35,41
3) Marianne Puustinen PyhäsU 36,52
4) Venla Koponen PyhäsU 37,40
5) Jenna Leppänen JoensKa 37,50
6) Jasmin Huuho PyhäsU 37,98

Loppukilpailu erä 1
1) Jenna Leppänen JoensKa 37,50
2) Jasmin Huuho PyhäsU 37,98

Loppukilpailu erä 2
1) Emma Juntunen SuoR 31,80
2) Melissa Vanhanen KuopRei 35,41
3) Marianne Puustinen PyhäsU 36,52
4) Venla Koponen PyhäsU 37,40


P10 60m aidat
Loppukilpailu
1) Oskari Pakarinen PyhäsU 11,85
2) Renne Kankkunen LipTai 13,00
3) Luukas Käyhkö JoensKa 13,60
Onni Ohvanainen PyhU DNS


T10 60m aidat
Loppukilpailu
1) Melissa Vanhanen KuopRei 13,75
2) Martta Muuttoranta LipT 13,85


P10 Korkeus
Loppukilpailu
1) Oskari Pakarinen PyhäsU 110
90 95 100 105 110 113
o o xo o o xxx

2) Renne Kankkunen LipTai 110
80 85 90 95 100 105 110 113
o o o o o o xo xxx

3) Leevi Tanskanen PolU 100
80 85 90 95 100 105
o o o o o xxx

 

T10 Korkeus
Loppukilpailu
1) Marianne Puustinen PyhäsU 105
80 85 90 95 100 105 110
o o o o o xo xxx

2) Melissa Vanhanen KuopRei 105
80 85 90 95 100 105 110
o o o xo o xo xxx

3) Jenna Leppänen JoensKa 90
80 85 90 95
o o o xxx

3) Martta Muuttoranta LipT 90
80 85 90 95
o o o xxx

 

P10 Kolmiloikka
Loppukilpailu
1) Oskari Pakarinen PyhäsU 7,21
7,21 6,76 6,87 6,75

 

T10 Kolmiloikka
Loppukilpailu
1) Emma Juntunen SuoR 7,77
7,34 7,77 7,49

2) Jasmin Huuho PyhäsU 7,53
7,53 7,53 7,26 7,41

3) Venla Koponen PyhäsU 6,60
6,48 6,60 6,47 6,37

 

P10 Keihäs
Loppukilpailu
1) Oskari Pakarinen PyhäsU 25,02
19,59 25,02 23,90 21,96

2) Luukas Käyhkö JoensKa 20,74
20,15 19,45 13,42 20,74

3) Onni Ohvanainen PyhU 14,89
14,89 13,82 12,84 12,58

 

T10 Keihäs
Loppukilpailu
1) Marianne Puustinen PyhäsU 12,93
11,34 11,91 12,93 12,64

2) Martta Muuttoranta LipT 11,41
11,29 8,38 9,68 11,41

3) Jenna Leppänen JoensKa 7,09
3,88 3,00 6,20 7,09

 

P11 200m
1) Elias Vanhanen KuopRei 30,24
2) Eevert Happonen KuopRei 31,63
3) Topias Mustonen JoensKa 33,96
4) Aleksanteri Sippola LipT 35,11
5) Luukas Karppinen LipT 35,75
6) Roope Matveinen JoensKa 40,59

Loppukilpailu erä 1
1) Aleksanteri Sippola LipT 35,11
2) Luukas Karppinen LipT 35,75
3) Roope Matveinen JoensKa 40,59

Loppukilpailu erä 2
1) Elias Vanhanen KuopRei 30,24
2) Eevert Happonen KuopRei 31,63
3) Topias Mustonen JoensKa 33,96


T11 200m
1) Adriana Kalymialaris HIFK 30,03
2) Jenni Väänänen HämeenlTa 32,80
3) Elina Likhanova LipT 33,67
4) Nea Nousiainen PyhäsU 34,74
5) Heli Puustinen PyhäsU 35,53
6) Vilma Vatanen JoensKa 35,83
7) Aino Kiiskinen PyhäsU 35,92
8) Kerttu Kaihola JoensKa 37,33

Loppukilpailu erä 1
1) Elina Likhanova LipT 33,67
2) Nea Nousiainen PyhäsU 34,74
3) Vilma Vatanen JoensKa 35,83
4) Kerttu Kaihola JoensKa 37,33

Loppukilpailu erä 2
1) Adriana Kalymialaris HIFK 30,03
2) Jenni Väänänen HämeenlTa 32,80
3) Heli Puustinen PyhäsU 35,53
4) Aino Kiiskinen PyhäsU 35,92


P11 60m aidat
Loppukilpailu
1) Elias Vanhanen KuopRei 11,13
2) Topias Mustonen JoensKa 11,69
3) Aleksanteri Sippola LipT 12,66


T11 60m aidat
1) Adriana Kalymialaris HIFK 10,77
2) Jenni Väänänen HämeenlTa 11,36
3) Iiris Voutilainen JoensKa 11,57
4) Aino Kiiskinen PyhäsU 11,94
5) Nella Voutilainen JoensKa 12,44
6) Kerttu Kaihola JoensKa 13,83
7) Henna Korhonen VarpVi 14,21
8) Sonja Purmonen LipT 15,08

Loppukilpailu erä 1
1) Nella Voutilainen JoensKa 12,44
2) Kerttu Kaihola JoensKa 13,83
3) Henna Korhonen VarpVi 14,21
4) Sonja Purmonen LipT 15,08

Loppukilpailu erä 2
1) Adriana Kalymialaris HIFK 10,77
2) Jenni Väänänen HämeenlTa 11,36
3) Iiris Voutilainen JoensKa 11,57
4) Aino Kiiskinen PyhäsU 11,94


P11 Korkeus
Loppukilpailu
1) Elias Vanhanen KuopRei 135
110 115 120 125 130 135 141
o o o o xo xo xxx

2) Topias Mustonen JoensKa 125
105 110 115 120 125 130
o o o o o xxx

Luca Räty PyhU
105
DNS

 

T11 Korkeus
Loppukilpailu
1) Adriana Kalymialaris HIFK 140
120 125 130 135 140
o o o xxo xxo

2) Lilia Kokkonen PolU 110
85 90 95 100 105 110 115
o o o o xo xo xxx

3) Heli Puustinen PyhäsU 105
90 95 100 105 110
o o o o xxx

4) Elina Ruusuvuori LipT 105
85 90 95 100 105 110
o o xo xxo o xxx

5) Aino Kiiskinen PyhäsU 105
90 95 100 105 110
o o o xo xxx

5) Iiris Voutilainen JoensKa 105
90 95 100 105 110
o o o xo xxx

7) Elina Likhanova LipT 100
85 90 95 100 105
o o o o xxx

8) Sonja Purmonen LipT 95
80 85 90 95 100
o xo xo xo xxx

Vilma Vatanen JoensKa
80
DNS

 

P11 Seiväs
Loppukilpailu
1) Topias Mustonen JoensKa 190
150 160 170 175 180 185 190 195
o o o o o o o xxx

 

T11 Seiväs
Loppukilpailu
1) Nella Voutilainen JoensKa 160
105 115 120 130 140 150 160 170
o o o o o xo o xxx

2) Iiris Voutilainen JoensKa 140
105 115 120 130 140 150
o o o xo o xxx

 

P11 Kolmiloikka
Loppukilpailu
1) Topias Mustonen JoensKa 8,00
7,75 7,68 8,00 -

2) Aleksanteri Sippola LipT 7,43
7,43 x x x

 

T11 Kolmiloikka
Loppukilpailu
1) Adriana Kalymialaris HIFK 9,35
9,35 9,31 x x

2) Jenni Väänänen HämeenlTa 7,88
7,45 x 7,88 7,82

3) Nella Voutilainen JoensKa 7,16
7,11 7,00 7,06 7,16

4) Elina Ruusuvuori LipT 7,06
7,06 6,73 6,99 7,02

5) Nea Nousiainen PyhäsU 7,02
7,02 6,91 6,73 6,84

6) Lilia Kokkonen PolU 7,00
7,00 6,63 6,87 6,80

7) Kerttu Kaihola JoensKa 6,66
6,63 6,66 6,34 6,51

8) Noora Kakkonen PolU 6,32
x 6,31 6,32 6,20

 

P11 Keihäs
Loppukilpailu
1) Topias Mustonen JoensKa 30,23
27,64 26,32 27,63 30,23

2) Luca Räty PyhU 23,21
23,21 21,73 21,99 21,53

3) Roope Matveinen JoensKa 21,15
19,22 18,78 18,72 21,15

4) Eevert Happonen KuopRei 17,50
14,62 16,10 12,81 17,50

 

T11 Keihäs
Loppukilpailu
1) Jenni Väänänen HämeenlTa 26,55
26,55 23,37 x 25,69

2) Heli Puustinen PyhäsU 15,15
13,26 15,15 14,10 13,76

3) Noora Kakkonen PolU 13,84
11,55 13,84 9,48 13,18

4) Henna Korhonen VarpVi 11,79
9,77 11,79 10,65 11,12

5) Sonja Purmonen LipT 11,53
8,47 11,53 8,07 7,88

6) Vilma Vatanen JoensKa 10,97
10,68 10,90 10,97 7,56

 

P12 200m
1) Anton Kettunen JoensKa 31,16
2) Toni Juntunen PyhäsU 31,28
3) Niklas Nykyri JoensKa 31,48
4) Veeti Räsänen JoensKa 32,34
5) Milo Kuivalainen PyhU 32,50
Eeli Mustonen JoensKa DNS
Santeri Kekarainen JoensKa DNS
Samu Miettinen SiilPo DNS

Loppukilpailu erä 1
1) Toni Juntunen PyhäsU 31,28
2) Veeti Räsänen JoensKa 32,34
3) Milo Kuivalainen PyhU 32,50
Eeli Mustonen JoensKa DNS

Loppukilpailu erä 2
1) Anton Kettunen JoensKa 31,16
2) Niklas Nykyri JoensKa 31,48
Samu Miettinen SiilPo DNS
Santeri Kekarainen JoensKa DNS


T12 200m
1) Ella Peltola AnjLi 29,10
2) Olivia Panhelainen JoensKa 30,44
3) Nea Savolainen MaanMa 30,88
4) Kiira Kiiskinen JoensKa 33,22
5) Sara Martikainen PyhäsU 33,34
6) Venla Simonen JoensKa 34,68
7) Merete Lätti PyhäsU 35,03
Noora Tiilikainen PyhU DNS

Loppukilpailu erä 1
1) Sara Martikainen PyhäsU 33,34
2) Venla Simonen JoensKa 34,68
3) Merete Lätti PyhäsU 35,03
Noora Tiilikainen PyhU DNS

Loppukilpailu erä 2
1) Ella Peltola AnjLi 29,10
2) Olivia Panhelainen JoensKa 30,44
3) Nea Savolainen MaanMa 30,88
4) Kiira Kiiskinen JoensKa 33,22


P12 60m aidat
Loppukilpailu
1) Anton Kettunen JoensKa 10,45
2) Samu Miettinen SiilPo 11,90
3) Eeli Mustonen JoensKa 11,92
4) Milo Kuivalainen PyhU 13,49
Santeri Kekarainen JoensKa DNS


T12 60m aidat
Loppukilpailu
1) Jonna Korhonen VarpVi 12,45
2) Noora Tiilikainen PyhU 13,59
3) Sara Martikainen PyhäsU 13,88


P12 Seiväs
Loppukilpailu
1) Samu Miettinen SiilPo 170
150 160 170 180
o o o xx-

Eeli Mustonen JoensKa


T12 Seiväs
Loppukilpailu
1) Minttu Lehtonen SiilPo 190
160 170 180 190 200
o o o o xxx

 

P12 Pituus
Loppukilpailu
1) Topi Parviainen TuupovU 4,04
x 4,04 3,86 3,89

2) Samu Miettinen SiilPo 4,03
3,98 3,91 4,03 x

3) Niklas Nykyri JoensKa 4,01
4,01 3,96 3,91 3,88

4) Anton Kettunen JoensKa 3,77
3,71 3,55 x 3,77

5) Veeti Räsänen JoensKa 3,76
3,40 x 3,47 3,76

6) Aku Alastalo PyhU 3,74
3,64 3,72 x 3,74

7) Toni Juntunen PyhäsU 3,72
3,70 3,67 3,72 x

8) Eeli Mustonen JoensKa 3,71
3,71 3,69 - -

9) Santeri Kekarainen JoensKa 3,52
x 3,52 x x

10) Juho Eskelinen TuupovU 2,80
2,80 x 2,03 x

 

T12 Pituus
Loppukilpailu
1) Ella Peltola AnjLi 4,34
4,34 4,23 4,22 x

2) Olivia Panhelainen JoensKa 3,99
x 3,67 x 3,99

3) Nea Savolainen MaanMa 3,91
x 3,67 3,91 3,74

4) Sara Martikainen PyhäsU 3,85
3,85 3,53 3,40 3,58

5) Nea Nevalainen LieksU 3,79
x 3,79 x 3,64

6) Ira Hirvonen OutP 3,77
3,43 3,58 3,77 3,69

7) Jonna Korhonen VarpVi 3,77
3,47 3,77 3,47 3,59

8) Kiira Kiiskinen JoensKa 3,72
3,58 3,42 3,60 3,72

9) Venla Simonen JoensKa 3,40
3,33 3,19 3,40

10) Jenna Lavikainen LipTai 3,24
1,91 3,24 x 3,08

Aada Rautiainen KiihtU DNS


P12 Kuula
Loppukilpailu
1) Topi Parviainen TuupovU 10,19
10,19 x 9,82 x

2) Niklas Nykyri JoensKa 8,17
7,98 x 7,99 8,17

3) Eeli Mustonen JoensKa 7,75
x 7,09 7,75 7,55

4) Santeri Kekarainen JoensKa 7,57
6,62 6,76 7,52 7,57

5) Aku Alastalo PyhU 7,09
6,70 6,23 5,48 7,09

6) Juho Eskelinen TuupovU 6,94
6,32 6,94 6,18 6,81

7) Veeti Räsänen JoensKa 6,73
5,88 6,20 6,73 6,66

Samu Miettinen SiilPo DNS


T12 Kuula
Loppukilpailu
1) Ira Hirvonen OutP 8,21
8,10 7,80 x 8,21

2) Nea Nevalainen LieksU 7,25
7,14 7,25 6,59 4,97

3) Jenna Lavikainen LipTai 6,46
6,46 6,18 6,06 5,78

4) Merete Lätti PyhäsU 5,85
5,85 5,52 5,37 4,99

5) Vilma Issakainen PyhU 5,84
5,42 x 5,84 5,77

6) Noora Tiilikainen PyhU 5,52
5,22 5,52 5,30 5,39

7) Kiira Kiiskinen JoensKa 5,44
4,66 4,97 5,32 5,44

8) Venla Simonen JoensKa 5,15
5,15 4,75 4,68 4,83

9) Sallamari Leskinen LipT 5,14
5,11 4,71 4,82 5,14

10) Veera Koponen PyhU 4,94
4,49 4,69 4,94 4,18

Aada Rautiainen KiihtU DNS


P13 200m
1) Kasperi Vehmaa LappUM 26,31
2) Eero Mauro LieU 27,56
3) Rasmus Vehmaa LappUM 28,47
4) Otso Liimatta NurmSe 29,06
5) Roope Maaninka PyhU 31,00
6) Niilo Käyhkö JoensKa 32,77
7) Veeti Paavola SiilPo 33,40
8) Eeli Kinnunen JoensKa 34,99

Loppukilpailu erä 1
1) Otso Liimatta NurmSe 29,06
2) Niilo Käyhkö JoensKa 32,77
3) Veeti Paavola SiilPo 33,40
4) Eeli Kinnunen JoensKa 34,99

Loppukilpailu erä 2
1) Kasperi Vehmaa LappUM 26,31
2) Eero Mauro LieU 27,56
3) Rasmus Vehmaa LappUM 28,47
4) Roope Maaninka PyhU 31,00


T13 200m
1) Aada Heiskanen SavR 29,31
2) Pinja Laasanen SiilPo 29,75
3) Emmi Heikkinen SuomRa 29,82
4) Sesilia Jolkkonen PolvijU 30,66
5) Enni Heikkinen LipT 32,47
6) Promthip Wisetkhan LepV 33,15
Krista Karttunen PolU 32,56
Riikka Jokinen PyhU DNS

Loppukilpailu erä 1
1) Emmi Heikkinen SuomRa 29,82
2) Enni Heikkinen LipT 32,47
3) Promthip Wisetkhan LepV 33,15
Krista Karttunen PolU 32,56

Loppukilpailu erä 2
1) Aada Heiskanen SavR 29,31
2) Pinja Laasanen SiilPo 29,75
3) Sesilia Jolkkonen PolvijU 30,66
Riikka Jokinen PyhU DNS


P13 60m aidat
Loppukilpailu
1) Kasperi Vehmaa LappUM 9,06
2) Rasmus Vehmaa LappUM 9,58
3) Roope Maaninka PyhU 10,74
Aatu Hartikainen SavR DNS


T13 60m aidat
Loppukilpailu
1) Sara-Sofia Hyvönen PyhäsU 10,59
2) Riikka Jokinen PyhU 10,77
3) Sesilia Jolkkonen PolvijU 12,10
4) Hertta Karppinen LipT 14,16
Emmi Heikkinen SuomRa DNS
Promthip Wisetkhan LepV DNS


P13 Seiväs
Loppukilpailu
1) Eero Mauro LieU 280
240 250 260 270 280 290
o o o xo o xxx

2) Veeti Paavola SiilPo 220
170 180 190 200 210 220 230
o o o o o o xxx

3) Pietari Hallikainen KaaK 200
160 170 180 190 200 210
o xo o xxo o xxx

 

T13 Seiväs
Loppukilpailu
1) Aino Pyykkö LieksU 250
210 220 230 240 250 253
o o o o o xxx

2) Tuuli Saraniemi LieU 240
190 200 210 220 230 240 250
xo o xo o xxo xo xxx

 

P13 Pituus
Loppukilpailu
1) Kasperi Vehmaa LappUM 5,12
4,70 5,12 4,87 4,91

2) Eero Mauro LieU 4,62
4,62 x x x

3) Otso Liimatta NurmSe 4,42
4,42 4,10 4,13 4,25

4) Niilo Käyhkö JoensKa 3,73
3,67 3,73 x 3,72

5) Pietari Hallikainen KaaK 3,46
3,11 3,29 3,09 3,46

6) Eeli Kinnunen JoensKa 3,40
3,34 2,32 3,40 3,29

7) Alex Öhman JoeK 3,24
3,24 2,91 2,74 x

Aatu Hartikainen SavR DNS


T13 Pituus
Loppukilpailu
1) Sara-Sofia Hyvönen PyhäsU 4,40
4,40 x x

2) Anni Liuska SuoR 4,33
x 4,28 x 4,33

3) Pinja Laasanen SiilPo 4,33
x 4,33 x 4,12

4) Aada Heiskanen SavR 4,25
2,56 3,88 4,03 4,25

5) Emmi Heikkinen SuomRa 4,21
4,21 x 4,06 4,19

6) Riikka Jokinen PyhU 3,87
3,67 3,65 3,85 3,87

7) Elina Valta PyhU 3,56
3,32 3,46 1,77 3,56

8) Promthip Wisetkhan LepV 3,44
3,44 x 3,40 3,35

9) Krista Karttunen PolU 3,20
3,14 2,28 x 3,20

 

P13 Kuula
Loppukilpailu
1) Eeli Kinnunen JoensKa 9,85
9,57 9,76 9,85 9,67

2) Veeti Paavola SiilPo 9,37
9,06 9,04 9,12 9,37

3) Roope Maaninka PyhU 8,90
8,90 8,37 8,73 8,87

4) Niilo Käyhkö JoensKa 7,65
7,22 7,34 7,57 7,65

 

T13 Kuula
Loppukilpailu
1) Sara-Sofia Hyvönen PyhäsU 9,67
9,48 9,48 9,37 9,67

2) Elina Valta PyhU 8,61
8,55 x 8,54 8,61

3) Krista Karttunen PolU 5,67
4,85 4,94 5,67 2,77

4) Tuuli Saraniemi LieU 5,62
5,53 5,15 5,62 5,57

Viola Wiberg JoensKa DNS


P14 200m
Loppukilpailu
1) Elmer Vauhkonen LalV 26,72
2) Jimi Alastalo PyhU 29,52
3) Pietari Sippola LipT 29,85


T14 200m
1) Riika Tirkkonen KuopRei 27,29
2) Alina Tuomela KuopRei 28,15
3) Nelli Ruottinen PyhU 29,26
4) Lotta Virtanen PieksVe 29,53
5) Stina Pesonen KuopRei 30,52
6) Emma Halonen SavR 30,93
7) Cindy Ahponen PyhU 31,42
8) Milla Puustinen PyhU 32,39
9) Oona Rimpilä JoeK 32,65

Loppukilpailu erä 1
1) Cindy Ahponen PyhU 31,42
2) Milla Puustinen PyhU 32,39
3) Oona Rimpilä JoeK 32,65

Loppukilpailu erä 2
1) Lotta Virtanen PieksVe 29,53
2) Stina Pesonen KuopRei 30,52
3) Emma Halonen SavR 30,93

Loppukilpailu erä 3
1) Riika Tirkkonen KuopRei 27,29
2) Alina Tuomela KuopRei 28,15
3) Nelli Ruottinen PyhU 29,26


T14 60m aidat
1) Sofia Raatikainen PyhU 9,52
2) Siiri Nyyssönen SavR 9,80
3) Peppi Laurila KuopRei 11,31
4) Emma Kammonen SiilPo 11,39
5) Lotta Virtanen PieksVe 11,53
6) Emma Halonen SavR 11,62
7) Tiia Säde JoensKa 11,89

Loppukilpailu erä 1
1) Lotta Virtanen PieksVe 11,53
2) Emma Halonen SavR 11,62
3) Tiia Säde JoensKa 11,89

Loppukilpailu erä 2
1) Sofia Raatikainen PyhU 9,52
2) Siiri Nyyssönen SavR 9,80
3) Peppi Laurila KuopRei 11,31
4) Emma Kammonen SiilPo 11,39


P14 Seiväs
Loppukilpailu
1) Eemil Hallikainen KaaK 300
250 260 270 280 290 300 310
o o xo o xo xxo xxx

 

T14 Seiväs
Loppukilpailu
1) Maija Boren LieU 290
230 240 250 260 270 280 290 300
xo o o o o o o xxx

 

P14 Pituus
Loppukilpailu
1) Aatu Holopainen JoensKa 4,50
4,28 4,37 4,50 4,46 4,28 4,34

2) Eemil Hallikainen KaaK 4,33
4,33 4,27 4,16 x 4,25 -

3) Jimi Alastalo PyhU 4,22
3,76 4,22 4,07 3,90 3,74

 

T14 Pituus
Loppukilpailu
1) Sofia Raatikainen PyhU 4,95
4,90 4,66 4,93 4,70 4,73 4,95

2) Siiri Nyyssönen SavR 4,84
4,84 4,59 4,65 4,71 x 4,84

3) Emma Kammonen SiilPo 4,46
4,32 4,24 4,13 4,46 4,25 4,46

4) Lotta Virtanen PieksVe 4,43
3,95 4,20 4,43 4,04 4,06 4,43

5) Stina Pesonen KuopRei 4,36
4,11 x 4,36 4,26 2,35 4,36

6) Reetta Ryynänen PyhU 4,34
4,28 x x x 4,34 4,34

7) Tiia Säde JoensKa 4,34
4,11 3,95 x 4,34 4,07 4,34

8) Cindy Ahponen PyhU 4,27
4,25 4,22 4,26 x 4,27 4,19

9) Peppi Laurila KuopRei 4,27
4,27 4,09 3,96 4,21 x 4,11

10) Nelli Ruottinen PyhU 3,99
1,70 3,82 3,21 3,21 3,77 3,99

11) Milla Puustinen PyhU 3,97
3,72 3,62 3,89 3,97 3,84 3,97

Milla Lepistö SavR DNS


P14 Kuula
Loppukilpailu
1) Aatu Holopainen JoensKa 7,96
7,04 7,39 7,96 x 7,31 6,95

2) Pietari Sippola LipT 7,78
7,22 7,55 7,78 7,29 7,08 7,42

 

T14 Kuula
Loppukilpailu
1) Janna Huuho PyhU 9,52
9,45 8,92 9,52 x 9,27 8,24

2) Riika Tirkkonen KuopRei 9,28
9,28 8,20 8,86 8,87 8,92 8,80

3) Reetta Ryynänen PyhU 8,45
8,16 x 8,45 8,43 x 8,36

4) Salla Korhonen VarpVi 8,42
8,11 7,69 7,96 8,42 7,60 7,37

5) Milla Puustinen PyhU 7,79
7,15 7,60 7,79 7,76 7,65 7,43

6) Siiri Nyyssönen SavR 7,53
6,96 7,51 7,53 6,77 6,78 6,70

7) Milla Lepistö SavR 7,50
6,90 7,41 7,34 6,91 7,50 6,80

8) Nelli Ruottinen PyhU 6,92
6,65 6,21 6,70 6,87 6,92 6,65

 

P15 200m
Loppukilpailu
1) Rasmus Lehikoinen JoensKa 25,19
2) Matias Ahtinen JoensKa 25,49
Gabriel Kivivuori JoeK DNS
Väinö Ripatti SavR DNS


T15 200m
Loppukilpailu
1) Veera Kauhanen HeinävYU 28,08
2) Peppi-Rosa Penttinen JoensKa 29,03
3) Taika Kokko PyhU 31,89
4) Pilvi Turunen TuupovU 32,21
Nea Immonen JoensKa
Sini Rahkonen PolvijU


P15 60m aidat
Loppukilpailu
1) Matias Ahtinen JoensKa 9,22
2) Rasmus Lehikoinen JoensKa 9,25
3) Miska Käyhkö SavR 9,42
4) Väinö Ripatti SavR 9,46
5) Sakari Vallius JoensKa 9,72
Miro Tanninen JoeK DNS


T15 60m aidat
Loppukilpailu
1) Nea Immonen JoensKa 9,27
2) Aada Kokko JoensKa 9,89
3) Peppi-Rosa Penttinen JoensKa 10,03
4) Veera Kauhanen HeinävYU 10,13
5) Milla Korhonen VarpVi 11,31


P15 Seiväs
Loppukilpailu
1) Miska Käyhkö SavR 321
280 290 300 310 321 331
o o o o xo xxx

2) Miro Tanninen JoeK 290
270 280 290 300
o xxo o xxx

 

T15 Seiväs
Loppukilpailu
1) Peppi-Rosa Penttinen JoensKa 210
170 180 190 200 210 220
o o o xxo xxo xxx

 

P15 Pituus
Loppukilpailu
1) Niklas Hyvönen PyhäsU 5,79
5,77 5,79 5,65 5,57 5,69 5,70

2) Juha Karjunen PyhU 5,42
x 5,29 5,32 5,32 5,42 x

3) Sakari Vallius JoensKa 4,86
x 4,66 4,86 4,70 4,76 x

Matias Ahtinen JoensKa DNS
Otto Vilpponen KuopRei DNS
Väinö Ripatti SavR DNS


T15 Pituus
Loppukilpailu
1) Aada Kokko JoensKa 4,87
4,61 4,75 x 4,86 x 4,87

2) Oona Majoinen JoensKa 4,67
4,47 4,67 4,36 4,61 4,60 x

3) Vanessa Juntunen SuomRa 4,66
x x 4,65 x 4,66 x

4) Tiia Rantala PolU 4,60
4,30 4,33 4,33 4,56 4,60 4,52

5) Milla Korhonen VarpVi 4,17
4,06 4,17 4,16 4,03 4,07 4,09

6) Pilvi Turunen TuupovU 4,12
3,95 3,76 4,12 3,94 4,00 3,72

 

P15 Kuula
Loppukilpailu
1) Niklas Hyvönen PyhäsU 14,36
x 13,96 x 13,90 x 14,36

2) Aku Parviainen TuupovU 12,33
x 11,67 12,33 12,30 x x

3) Juha Karjunen PyhU 10,71
10,31 10,35 x x x 10,71

 

T15 Kuula
Loppukilpailu
1) Nea Immonen JoensKa 8,93
8,93 8,90 x 8,15 7,93 8,77

2) Jasmin Kettunen PyhU 8,92
8,48 8,92 x x x 8,04

3) Jaana Raassina PyhU 8,66
8,66 8,29 x 8,55 8,07 8,19

4) Pilvi Turunen TuupovU 7,65
7,29 7,19 7,19 6,89 7,60 7,65

5) Milla Korhonen VarpVi 7,21
6,97 7,04 7,21 7,18 6,72 7,13

 

M17 200m
Loppukilpailu
1) Rasmus Hiltunen SavR 24,38
Niko Mutikainen SavR DNF


N17 200m
1) Milla Pirkkalainen SavR 26,67
2) Niina Karttunen SavR 27,07
3) Suvi Heikkinen SuoR 27,18
4) Jenna Riikonen JoensKa 27,79
5) Elina Rönkkö SavR 28,06
6) Emilia Kiiski JoensKa 28,33
Lumi Kärkkäinen JoensKa DNS
Riikka Lonkainen JoensKa DNS

Loppukilpailu erä 1
1) Elina Rönkkö SavR 28,06
2) Emilia Kiiski JoensKa 28,33
Lumi Kärkkäinen JoensKa DNS
Riikka Lonkainen JoensKa DNS

Loppukilpailu erä 2
1) Milla Pirkkalainen SavR 26,67
2) Niina Karttunen SavR 27,07
3) Suvi Heikkinen SuoR 27,18
4) Jenna Riikonen JoensKa 27,79


M17 800m
Loppukilpailu
1) Denis Moskvin JoensKa 2.13,04
2) Otto Vilpponen KuopRei 2.14,00
3) Jesse Paunonen SavR 2.20,66


N17 800m
Loppukilpailu
1) Ella Kainulainen SavR 2.21,66
2) Nella Mutka SavR 2.34,70
3) Eveliina Räisänen KuopRei 2.45,88
Lumi Kärkkäinen JoensKa DNS


N17 3000m
Loppukilpailu
1) Sini Rahkonen PolvijU 11.54,28
2) Miia Ruhkanen KuopRei 12.21,35


N17 60m aidat
Loppukilpailu
1) Niina Karttunen SavR 9,17
2) Essi Vehmaa LappUM 9,27
Sani Rantalainen LappUM DNF


M17 Kolmiloikka
Loppukilpailu
1) Rasmus Hiltunen SavR 13,55
12,88 13,00 x 13,26 13,55 13,52

2) Jimi Huuho PyhU 11,64
11,64 x x x - -

3) Väinö Ripatti SavR 11,43
11,43 11,29 11,30 10,90 11,23

4) Benjamin Oittinen PyhU 10,22
10,22 x - - -

 

N17 Kolmiloikka
Loppukilpailu
1) Milla Pirkkalainen SavR 11,16
11,16 11,16 11,01 11,09 - -

 

M17 Kuula
Loppukilpailu
1) Eero Virtanen ImU 14,30
14,30 x 14,14 13,36 13,84 x

2) Juuso Vanhanen KuopRei 13,72
x 13,16 x 13,72 12,70 x

 

N17 Kuula
Loppukilpailu
1) Riikka Lonkainen JoensKa 10,94
10,80 10,94 10,93 10,34 10,80 10,79

2) Tuuli Kinnunen JoensKa 10,71
10,37 10,57 10,40 10,62 10,71 x

Lumi Kärkkäinen JoensKa DNS


M19 200m
Loppukilpailu
1) Eeki Kokkonen JoeK 23,34
2) Veikka Mikkonen SavonlRie 24,52
Johannes Harakka LeppävVi DNS


N19 200m
1) Ellinoora Karvinen SavR 26,41
2) Elli Hiltunen VarkKV 27,27
3) Nina Mutanen JoensKa 27,63
4) Roosa Rissanen SavR 28,73
5) Heta Rundelin VarkKV 29,48
Riikka Pitkänen SavR DNS

Loppukilpailu erä 1
1) Roosa Rissanen SavR 28,73
2) Heta Rundelin VarkKV 29,48
Riikka Pitkänen SavR DNS

Loppukilpailu erä 2
1) Ellinoora Karvinen SavR 26,41
2) Elli Hiltunen VarkKV 27,27
3) Nina Mutanen JoensKa 27,63


M19 800m
Loppukilpailu
1) Eino Könönen JoeK 2.04,89
2) Elias Kortelainen JoensKa 2.06,79
Oskari Silvennoinen JoensKa DNS


N19 800m
Loppukilpailu
1) Siiri Silvennoinen JoensKa 2.30,43
2) Hilja-Miina Kakkonen JoensKa 2.39,03
Peppi Ahponen PyhU DNS
Petra Väänänen JoensKa DNS
Venla Turakainen HeTa DNS


N19 3000m
Loppukilpailu
1) Venla Turakainen HeTa 11.43,66
Peppi Ahponen PyhU DNS


M19 60m aidat
Loppukilpailu
1) Eeki Kokkonen JoeK 8,95
Johannes Harakka LeppävVi DNS


N19 60m aidat
Loppukilpailu
1) Ellinoora Karvinen SavR 8,89
2) Minttu Mattinen LappUM 9,54
3) Roosa Rissanen SavR 9,90


N19 Kolmiloikka
Loppukilpailu
1) Minttu Mattinen LappUM 11,30
11,19 11,14 11,17 11,30 x 11,02

Riikka Pitkänen SavR DNS


M19 Kuula
Loppukilpailu
1) Ville Halonen PyhU 16,31
x 16,29 16,31 x 15,92 16,12

2) Kaapo Kolari VarkKV 11,82
x x 11,82 11,79 x 11,81

3) Eeki Kokkonen JoeK 11,44
x x x x 11,26 11,44

Johannes Harakka LeppävVi DNS


N19 Kuula
Loppukilpailu
1) Minttu Mattinen LappUM 10,99
10,46 x 10,90 10,41 x 10,99

2) Pinja Pennanen PyhU 9,95
8,71 8,81 9,21 9,95 9,08 8,89

AJANKOHTAISTA

VIIKKOTIEDOTE - VKO 8

Tiedotteessa kilpailuista, har…

Sm-hallien toinen päivä katajalaisittain

Helsingissä käytävien Sm-halli…

Sm-hallien ensimmäisen päivän saldona Katajan urheilijoille kolme mitalia

Ensimmäinen kisapäivä meni kat…

Katajalta kahdeksan urheilijaa SM-halleihin

Viikonloppuna Helsingissä kilp…

Synttärisankari - Joni Karvinen 24v.

Seuraan täksi kaudeksi siirtyn…

VIIKKOTIEDOTE – VKO 7 (13.2.-19.2.2018)

Tiedotteessa kilpailuista, har…

Kolmion Kirmaus 10.2.2018 - TULOKSET

Kolmiolla juostiin taas. Lämpö…

VIIKKOTIEDOTE - VKO 6

Tiedotteessa kilpailuista, har…

Synttärisankari - Marika Teini 29v.

Vuoden 2016 suunnistuksen EM-p…

KUUKAUSITIEDOTE - HELMIKUU

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

Synttärisankari - Kalle Salminen 22v.

Viime vuoden yllättäjä, Kalle …

VIIKKOTIEDOTE - VKO 5

Tiedotteessa kilpailuista, har…

Synttärisankari - Markus Kasanen 18v.

Kesäisin juoksussakin menestyv…

VIIKKOTIEDOTE - VKO 4

Tiedotteessa kilpailuista, har…

Toisen kisapäivän tulokset

Avoimien pm-hallien toisenakin…

Avauspäivän tulokset

Avoimien pm-hallien avauspäivä…

Avoimet Pohjois-Karjalan pm-hallit viikonloppuna Joensuu Areenassa

Viikonloppuna kisataan Pohjois…

VIIKKOTIEDOTE - VKO 3

Tiedotteessa pm-kilpailuista, …

Kolmion Kirmaus 13.1.2018 - TULOKSET

Lähes täydellisessä talvisääss…

Motonet-kuukausikisat 11.1.2017 - TULOKSET

Vuosi 2018 on hallikisojen osa…

VIIKKOTIEDOTE - VKO 2

Tiedotteessa kilpailuista, har…

Kevään urheilukoulut alkavat tällä viikolla

Tällä viikolla starttaavat kev…

Kuukausitiedote - Tammikuu

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

Synttärisankari - Simo-Pekka Fincke 36v

Perinteisen Katajan joulurauha…

Motonet-tikkarikisat 20.12.2017 - TULOKSET

Pienten lasten tikkarikisat kä…

VIIKKOTIEDOTE - VKO:t 51-52 (ti 19.12.-ma 1.1.)

Tiedotteessa Tikkarikilpailust…

VIIKKOTIEDOTE – VKO 50 (ti 12.12.-ma 18.12.)

Tiedotteessa Tikkarikilpailust…

Kolmion Kirmaus 9.12.2017 - TULOKSET

Kolmas Kolmion Kirmaus juostii…

Synttärisankari - Arttu Vattulainen 26v

Vuoden katajalainen miesyleisu…

VIIKKOTIEDOTE – VKO 49 (ti 5.12.-ma 11.12.)

Tiedotteessa kilpailuista, har…