Kuva: Samu Mikkonen

Synttärisankari - Samu Mikkonen 22v.

30.7.2018

Täksi vuodeksi Katajaan siirtynyt Samu Mikkonen täytti vuosia. Kausi on tarjonnut haasteita, mutta kuntoutumisprosessi on käynnissä.

Missäs menet tällä hetkellä?
Kuopion torilla.

Miten harjoittelu on sujunut? 
Nyt on kevyempää treeniä joutunut terveyssyistä tekemään.

Millaisilla tavoitteilla tähän kauteen tultiin?
Vaikean kevään takia ei voinut asettaa sen kummempia tavoitteita, muutakun ehjiä startteja alle.

Miten harjoittelun ulkopuolinen aika kuluu? Opiskellessa/töissä/harrastuksissa?
Harjoittelun ulkopuolinen aika kuluu kavereiden ja perheen kanssa. Syksyllä tulee opiskelu mukaan kuvioihin.

Teemakysymykset - yhteistyökumppanit

Onko sinulla paljon yhteistyökumppaneita?
Minulla on muutamia yhteistyökumppaneita mm. Autotalo Hartikainen, Motonet, Fysioline ja Maitomaa

Miten yhteistyökumppanit ovat auttaneet urheilu-uraasi?
Esimerkiksi Fysiolineltä olen saanut Ice-Power -auton kesäksi käyttööni.

Kysymys edellisiltä synttärisankareilta

Katri Hirvonen: Onko sinulla jotain tiettyjä kisoihin valmistautumisrutiineja? 
Enimmäkseen tykkään olla omissa oloissa ennen kisaa, ja kylla aina yks Red Bull pitää juoda!

AJANKOHTAISTA

VIIKKOTIEDOTE 33 (14.8.-20.8.2018)

Viikkotiedotteessa kilpailuist…

Rasmus Lehikoiselle Sm-pronssia 300 metriltä

SM-kisojen viimeinen päivä ant…

14-17-vuotiaiden SM-kisojen toinen päivä toi ennätyksiä ja pari pistesijaa

SM-kisat jatkuivat Saarijärvel…

Santtu ennätykseensä ja Sm-neloseksi

Päivän kovin oli 17-vuotias Sa…

Viikonloppuna nuorimmat juniorit kilpailevat Sm-kisoissa

Viikonloppu tarjoaa EM-kisojen…

Liikuntaleikkikoulujen kolmosjaksolle voi vielä ilmoittautua!

Elo-syyskuun liikkariryhmiin v…

Synttärisankari - Mika Kotiranta 18v.

Vattulaisen Artun jalanjälkiä …

KUUKAUSITIEDOTE - ELOKUU

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

Seuracupin tulokset

Seuracupin toinen piirikisa ki…

Laitilan päätöspäivänä Katajalle kolme Sm-mitalia

Laitilan 19-22-vuotiaiden Sm-k…

Laitilan SM-kisojen toisena päivänä Katajaan pistesijoja

Laitilan toinen päivä antoi od…

LähiTapiolan RiemuOlympialaisissa paljon pieniä urheilijoita

Lauantain keskipäivä vietettii…

Jiri Karjalaiselle pronssia 22-vuotiaiden Sm-kisoista

Ensimmäinen päivä toi yhden mi…

Laitilassa kamppaillaan 19-22-vuotiaiden SM-mitaleista

Laitilan kuusiratainen kenttä …

VIIKKOTIEDOTE 31 (31.7.-6.8.2018)

Viikkotiedotteessa kilpailuist…

Synttärisankari - Samu Mikkonen 22v

Täksi vuodeksi Katajaan siirty…

Vahva meno jatkui myös pm-kisojen toisena päivänä

Toinen päivä Outokummussa kilp…

Katajan urheilijoille 21 pm-kultaa ensimmäiseltä päivältä

Pm-huipentumassa kilvoitellaan…

Pm-huipentuma Outokummussa viikonloppuna

9-15-vuotiaiden pm-kilpailut k…

VIIKKOTIEDOTE 30 (24.7.-30.7.2018)

Viikkotiedotteessa kilpailuist…

Katri Hirvoselle pronssia kiekonheitosta

Jyväskylän Kalevan kisojen pää…

Arttu Vattulainen juoksi kultaa ja Heidi Nokelainen heitti pronssia

Em-rajan kympillä jo juossut A…

Hertta Heikkiselle pronssia 7-ottelusta

Hertta Heikkinen juoksi hienol…

Kalevan kisojen torstaina nähtiin jo täyttä toimintaa

Torstai-iltana tositoimiin pää…

Kalevan kisoissa mukana 15 katajalaista

Jälleen on se aika, kun Suomen…

Synttärisankari - Katri Hirvonen 28v

Hirvosen Katri täytti aika kau…

VIIKKOTIEDOTE 29 (17.7.-23.7.2018)

Viikkotiedotteessa kilpailuist…

Tiistaina jaettiin moniotteluiden pm-mitaleita Kiihtelysvaarassa

Kiihtelysvaara oli näyttämönä,…

VIIKKOTIEDOTE 28 (10.7.-16.7.2018)

Viikkotiedotteessa kilpailuist…

KUUKAUSITIEDOTE - HEINÄKUU

Kuukausitiedotteessa kilpailui…