Samu heittäytyi kaksoismestariksi!

16.02.2020

Miesten 3000 metrin maalikamerakuva.

Tampereen SM-hallien toisen kilpailupäivän Kataja-kohokohta oli kuin toisinto lauantaista. Miesten 3000 metrille lähti matkaan viisi seuran juoksijaa. Arttu Vattulaisen vetämän reilun alkupuoliskon jälkeen Samu Mikkonen lähti seuraamaan kärkeen siirtynyttä Lahden Ahkeran Martti Siikaluomaa, jonka johdossa juoksu eteni aina loppusuoralle saakka. Samu lähti lauantaisen puolta lyhyemmän matkan tavoin raivoisaan kiriin heittäytyen maaliviivalle niukasti Siikaluoman edellä ajoin 8.18,16 ja 8.18,19. Näin ollen Mikkosen kotiinviemisinä oli Tampereen SM-halleista kaksi kultaista mitalia, joiden voittomarginaali oli yhteensä kuusi sadasosasekuntia!

Kataja-kvintetin muu ryhmä jäi kauemmaksi mitalisijoista Vattulaisen ollessa heistä lopulta parhaana seitsemäs (8.27,74). Mika Kotiranta asettui tuloslistalla Artun perään halliennätyksellään 8.29,62. Myös Konsta Hämäläinen ja Mikko Hirvonen ottivat peräkkäiset sijoitukset Konstan ollessa 12. (8.41,30) ja Mikon 13. (8.41,55, PB).

Jessica Miettinen sijoittui naisten kolmiloikassa eilisen pituuskilpailun tavoin seitsemänneksi mittauttaessaan pisimmän loikkasarjansa tulokseksi 12,43. 

Marika Partinen kilpaili tänään pika-aitojen alkuerissä. Reetta Hurskeen voittamassa ensimmäisessä alkuerässä Marika sijoittui kolmanneksi jääden suoran finaalipaikan kaapanneesta eräkakkosesta, JKU:n Julia Enarvista, kuusi sadasosaa.

Toisen kilpailupäivän kokonaistulokset: https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=75399&day=2020-02-16

AJANKOHTAISTA

Viikkotiedote 28 (6.-13.7.2020)

Tiedotteessa menestyspoimintoj…

Viikkotiedote 27 (29.6.-6.7.2020)

Tiedotteessa tulospoimintoja v…

Viikkotiedote 26 (22.-29.6.2020)

Tiedotteessa tulospoimintoja v…

Hämäläinen jatkoi ennätysvauhdissa Saarijärvellä

Viikkotiedote 25 (15.-22.6.2020)

Tiedotteessa tulospoimintoja v…

Viikkotiedote 24 (8.-15.6.2020)

Tiedotteessa tuloksia kesän en…

Kesä käyntiin ja jäähyväiset kentälle Keskuskenttä Memorialissa

3000 metrin juoksu kilpailuide…

Viikkotiedote 23 (1.-8.6.2020)

Tiedotteessa seura-asuista, ke…

Kesän treenikausi alkaa

Infoa kesän treenikauden aloit…

Viikkotiedote 22 (25.5.-1.6.2020)

Tiedotteessa seura-asuista, Ka…

Viikkotiedote 21 (18.-25.5.2020)

Tiedotteessa seura-asuista, ke…

Viikkotiedote 20 (12.-18.5.2020)

Tiedotteessa toukokuun etä-/p…

Viikkotiedote 19 (4.-11.5.2020)

Tiedotteessa Katajan uudesta m…

Viikkotiedote 18 (27.4.-4.52020)

Tiedotteessa Katajan uudesta m…

Viikkotiedote 17 (20.-27.4.2020)

Tiedotteessa ryhmäharjoitusten…

Viikkotiedote 16 (14.-20.4.2020)

Tiedotteessa ryhmäharjoitusten…

Viikkotiedote 15 (6.-13.4.2020)

Tiedotteessa ryhmäharjoitusten…

Viikkotiedote 14 (30.3.-6.4.2020)

Tiedotteessa ryhmäharjoitusten…

Viikkotiedote 13 (23.-30.3.2020)

Tiedotteessa seura-asutilaukse…

Viikkotiedote 12 (16.-23.3.2020)

Tiedotteessa liikkareiden kevä…

Tiedote 13.3. klo 12.50 Kataja yleisurheilun nuorisoryhmien valmennustoiminta keskeytetään

Kevään seura-asutilaukset

Viikkotiedote 11 (9.-16.3.2020)

Tiedotteessa liikkareiden kevä…

T-pojat TJIG-mestareiksi!

Toivo Takanen ja Topias Muston…

Kuukausitiedote maaliskuu 2020 ja viikkotiedote 10 (2.-9.3.2020)

Tiedotteessa liikkareiden kevä…

Lasten Motonet-kuukausikisoissa 40 metrisiä ja pituutta

Eilen vuorossa olivat alle 9-v…

Toisenakin päivänä kultaa ja pronssia nuorten SM-halleista

Mika Kotiranta kulta- ja Rasmu…

Viikkotiedote 9 (24.2.-2.3.2020)

Tiedotteessa tulevista kisoist…

Hämäläinen mestaruuteen ja Auvinen pronssille Liikuntamyllyssä

Kaksi juoksumitalia nuorten SM…

24 urheilijaa nuorten SM-halleihin

Kataja poikkeuksellisen suurel…