Kalle Salminen kuvassa vasemmalla. Kuva: Jarkko Kumpulainen

Nuorten Sm-hallien viimeisenä päivänä päästiin mitalikantaan

26.2.2018

Sunnuntai toi Katajan leiriin vihdoin myös mitaleita. Niitä saatiin koko värisuora.

Samu Mikkonen Juoksi 22-sarjan 3000 metrin voittoon. Voitto tuli lopulta selkeällä noin 15 sekunnin erolla kakkoseksi juosseeseen Miika Tenhuseen. Samun voittoaika oli 8.27,44.

Saman sarjan pituushypyssä nähtiin tiukka otatus kullasta. Vasa IS:n Kristian Bäck hyppäsi ensimmäisellään 755. Katajan Kalle Salminen kuitenkin vastasi kolmannellaan hyppäämällä uudella ennätyksellään vain sentin päähän 754. Kärkikaksikko oli näillä tuloksilla puoli metriä seuraavia edellä, joten Kalle pokkasi kisasta hopeaa.

-          Sentin päähän se jäi, mutta hyvä kisa oli. Paikka oli hyvä hypätä. Nopean oloinen.

Pronssin kävin kotiintuomisiksi loikkimassa Jessica Miettinen. Hiukan tahmean alun jälkeen Jessica sai kolmannellaan tuloksen 11,90. Tämä nosti hänet kolmanneksi. Kolmella viimeisellä hypyllä alkoi jutun juoni selvitä. Parannusta tuli joka kierroksella ja viimeisellä Jessica loikki oman ennätyksensä 12,39. 22-vuotiaiden voitto meni Vaasan Vasaman Emma Pullolalle, joka loikki tuloksen 13,00.

-          Se oli ihan ok. Aluksi oli vähän vaikeaa, mutta viimeisellä sain jo hyvän suorituksen.

Jiri Karjalainen juoksi eränsä toiseksi ja kokonaistuloksissa seitsemänneksi 22-sarjan 800 metrillä. Aika oli tällä kertaa 2.01,11. Voitto meni Vasa IS:n Alex Rauhalalle, joka pinkoi 1.56,66.

17-vuotiaat nuoret miehet kilpailivat 1500 metrillä. Ensimmäisessä erässä Denis Moskvin juoksi oman ennätyksensä 4.42,16. Denis oli lopputuloksissa 19. Tällä hän oli eränsä 8. Kuuman erän ja koko kilpailun kuudenneksi juoksi Samuel Auvinen myös omalla ennätyksellään 4.20,25.

Nina Mutanen kilpaili N19 200 metrillä, jossa olikin alkueränsä toinen heti hopeaa ottaneen Sara Francisin jälkeen. Nina ei loppukilpailuun selvinnyt, mutta juoksi omalla ennätyksellään 27,47 sijalle 17.

Samassa sarjassa 800 metrillä Katajan Petra Väänänen oli kuuman erän yhdeksäs ajalla 2.29,81. Kokonaistuloksissa Petra oli 11.

TULOKSET

AJANKOHTAISTA

Synttärisankari - Jutta Moilanen 19v.

Kestojuoksija Jutta Moilasella…

VIIKKOTIEDOTE 38 (18.9.-24.9.2018)

Viikkotiedotteessa kilpailuist…

Syyskuun Motonet-kuukausikisoissa kaksi piiriennätystä

Ulkoratakauden viimeisissä kuu…

VIIKKOTIEDOTE 37 (11.9.-17.9.2018)

Viikkotiedotteessa kilpailuist…

Katajan miehille pronssia Sm-viestien toiselta päivältä

Katajan urheilijat jatkoivat h…

Hopeaa ja pronssi Katajan Sm-viestien ensimmäisen päivän saldona

Mikkelin Sm-viestien ensimmäin…

Joensuun Kataja usealla joukkueella Mikkelin Sm-viesteihin

Viikonloppuna kisataan Mikkeli…

KUUKAUSITIEDOTE - SYYSKUU

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

Synttärisankari - Jaana Sieviläinen 36v

Pituushyppääjä Jaana Sieviläin…

Joensuun Kataja Seuracup-finaalissa 2018

Kuluneena viikonloppuna kilpai…

Joensuun Kataja Seuracupin TERA-sarjan finaalissa

Joensuun Katajan joukkue kisaa…

VIIKKOTIEDOTE 35 (28.8.-3.9.2018)

Viikkotiedotteessa kilpailuist…

Jessica Miettiselle 22-vuotiaiden moniottelun Sm-pronssia

Jessica Miettinen teki tasaise…

Synttärisankari - Samuel Auvinen 17v.

Ratojen liinatukka, Samuel Auv…

Syksyn yleisurheilukouluihin voi nyt ilmoittautua

Tässä vaiheessa ilmoittautumin…

VIIKKOTIEDOTE 34 (21.8.-27.8.2018)

Viikkotiedotteessa kilpailuist…

Nella Voutilaiselle pm-kultaa

Pm-moniottelut käytiin läpi mo…

Pm-moniotteluiden live-tulokset

Live-tulokset löytyvät täältä.

VIIKKOTIEDOTE 33 (14.8.-20.8.2018)

Viikkotiedotteessa kilpailuist…

Rasmus Lehikoiselle Sm-pronssia 300 metriltä

SM-kisojen viimeinen päivä ant…

14-17-vuotiaiden SM-kisojen toinen päivä toi ennätyksiä ja pari pistesijaa

SM-kisat jatkuivat Saarijärvel…

Santtu ennätykseensä ja Sm-neloseksi

Päivän kovin oli 17-vuotias Sa…

Viikonloppuna nuorimmat juniorit kilpailevat Sm-kisoissa

Viikonloppu tarjoaa EM-kisojen…

Liikuntaleikkikoulujen kolmosjaksolle voi vielä ilmoittautua!

Elo-syyskuun liikkariryhmiin v…

Synttärisankari - Mika Kotiranta 18v.

Vattulaisen Artun jalanjälkiä …

KUUKAUSITIEDOTE - ELOKUU

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

Seuracupin tulokset

Seuracupin toinen piirikisa ki…

Laitilan päätöspäivänä Katajalle kolme Sm-mitalia

Laitilan 19-22-vuotiaiden Sm-k…

Laitilan SM-kisojen toisena päivänä Katajaan pistesijoja

Laitilan toinen päivä antoi od…

LähiTapiolan RiemuOlympialaisissa paljon pieniä urheilijoita

Lauantain keskipäivä vietettii…