Kuva: Sanna Neuvonen

Liperin pm-maastoista Katajalle 15 kultaa

19.5.2018

Liperin pm-maastot juostiin noin 150 juoksijan voimin aurinkoisessa ja suhteellisen lämpöisessä kelissä. Katajalle tuli kahdeksan henkilökohtaista ja 7 joukkuekultaa. Muita mitaleita tuli roppakaupalla, josta kiitosta voi osoittaa myös Katajan hiihtojaostolle, joka oli hienosti vahvistamassa Katajan joukkuetta.

17-vuotiaista yleisiin sarjoihin oli matkana neljä kilometriä. Yleisissä sarjoissa kultamitalit menivät muualle, mutta miehissä Teemu Ruippo ja Sakari Hukka ottivat muut mitalit. Naisissa Maarit Toivanen juoksi myös hopealle. 19- ja 17-vuotiaiden juoksut olivat Katajan juoksijoiden hallintaa. Veera Kontkanen lähti kovaa ja voitti 17-sarjan ylivoimaisesti. 19-vuotiaissa Hilja-Miina Kakkonen oli omaa luokkaansa. Miesnuorukaisissa Denis Laittila oli nuorempien mestari ja vanhempien kullan kaappasi Markus Kasanen.

12-15-vuotiaat kirmasivat Honkalammen kankaita kahden kilometrin matkalla. 15-vuotiaiden poikien mestariksi juoksi ottelijanalku Matias Ahtinen. Sakari Vallius juoksi pronssille. Saman sarjan tytöissä Venla Häkkinen teki hienon nousun lenkin jälkimmäisellä puoliskolla nousten hopealle. Katajan Aada Piiroinen otti pronssia. Siiri Luostarinen oli niin ikään hopealla vuotta nuoremmissa tytöissä. Alina Tikka jatkoi Katajan mitalitalkoita napaten 13-vuotiaiden tyttöjen pronssimitalin. 12-vuotiaissa Valtteri Mäkelä ja Santeri Kekarainen ottivat kaksoisvoiton ja tytöissä Pihla Mattila oli kolmas.

Nuorimmat sarjat eli 9-11-vuotiaat riensivät kilometrin matkalla kovaa kyytiä. P11-sarjan kullan otti Samuel Sallinen ja Henri Kaari varmisti pronssillaan Katajalle kaksi mitalia. Tytöissä Nella Voutilainen oli tiukan kisan jälkeen hopealla. 10-vuotiaiden sarjassa Hanni Ryhänen lähti debyyttikisaan rohkeasti ollen heti hopealla.  Siiri Martiskainen korjasi pronssin talteen. Pienimpien starteissa oli menoa ja meininkiä. Noora Hukka otti rutiinikullan ja Mette Oinonen piti kovan vauhtinsa maaliin asti napaten pm-pronssia. Pojissa Toivo Parkkinen laukkasi hienosti hopealle.

Seuraava pm-kisa onkin sitten kävelyt Hammaslahdessa 31.5. Sitä ennen tietysti PKO-Games ja Seuraottelu ensi viikonloppuna.

KUVIA KISOISTA

TULOKSET

Liperi 19.5.2018

Pohjois-Karjalan pm-maastot, 147 juoksijaa, lämpötila +16, aurinkoista:

P9 1 km:
1. Arttu Kettunen PolvU 3.36
2. Toivo Parkkinen JoKa 3.40
3. Lauri Laamanen PyU 3.49
4. Voitto Voutilainen JoKa 3.51
5. Miikka Piipponen PyU 3.58
6. Veikka Viinisalo JoKa 3.59
7. Aleksis Kivelä PoU 4.03
8. Peetu Kovero OkuP 4.04
9. Simo Härkönen PoU 4.06
10. Pietu Stenberg PyU 4.07
11. Ate Jokinen LiTai 4.08
12. Matias Pietarinen LiTai 4.09
13. Kalle Torssonen LiTai 4.19
14. Rene Tukiainen PoU 4.21
15. Severi Inkinen PoU 4.23
16. Peetu Alastalo PyU 4.25
17. Vili Ryhänen JoKa 4.29
18. Miska Tukiainen PoU 4.48
19. Antto Pietarinen LiTai 5.26

Joukkuekisa:
1. Joensuun Kataja (Toivo Parkkinen 2., Voitto Voutilainen 4., Veikka Viinisalo 6.) 12 pist.
2. Polvijärven Urheilijat (Arttu Kettunen 1., Aleksis Kivelä 7., Simo Härkönen 9.) 17
3. Pyhäselän Urheilijat (Lauri Laamanen 3., Miikka Piipponen 5., Pietu Stenberg 10.) 18
4. Liperin Taimi (Ate Jokinen 11., Matias Pietarinen 12., Kalle Torssonen 13.) 36

T9 1 km:
1. Noora Hukka JoKa 3.41
2. Pinja Stenberg PyU 3.54
3. Mette Oinonen JoKa 3.55
4. Heini Kuronen PyU 3.59
5. Senni Ryhänen JoKa 4.03
6. Siiri Kontkanen PyU 4.05
7. Elli Halonen LiTai 4.07
8. Jade Nousiainen PyU 4.11
9. Saana Martiskainen JoKa 4.12
10. Sara Noponen LiTai 4.13
11. Ida-Liina Hyvönen PyU 4.19
12. Venla Pyykkö LiTai 4.20
13. Iida Saari PoU 4.24
14. Ida Pelli PoU 4.30
15. Sonja Savolainen PoU 4.35
16. Ronja Eronen PyU 4.38
17. Helmi Kuronen PyU 4.43
18. Hertta Vatanen LiTai 4.45
19. Veera Räsänen PoU 4.51
20. Noora Tiilikainen LiTai 5.44
21. Aino Kuittinen LiTai 5.45

Joukkuekisa:
1. Joensuun Kataja (Noora Hukka 1., Mette Oinonen 3., Senni Ryhänen 5.) 9 pist.
2. Pyhäselän Urheilijat 1 (Pinja Stenberg 2., Heini Kuronen 4., Siiri Kontkanen 6.) 12
3. Liperin Taimi (Elli Halonen 7., Sara Noponen 10., Venla Pyykkö 12.) 29
4. Pyhäselän Urheilijat 2 (Jade Nousiainen 8., Ida-Liina Hyvönen 11., Ronja Eronen 16.) 35
5. Polvijärven Urheilijat (Iida Saari 13., Ida Pelli 14., Sonja Savolainen 15.) 42

P10 1 km:
1. Renne Kankkunen LiTai 3.38
2. Riko Pippuri LiTai 3.39
3. Veeti Rieppo PoU 3.44
4. Oskari Pakarinen PyU 3.44
5. Topias Juntunen PyU 3.49
6. Eelis Härmä PyU 4.04
7. Leevi Tanskanen PoU 4.07
8. Aapo Rautiainen KiihtU 4.08

Joukkuekisa:
1. Pyhäselän Urheilijat (Oskari Pakarinen 4., Topias Juntunen 5., Eelis Härmä 6.) 15 pist.

T10 1 km:
1. Marianne Puustinen PyU 3.39
2. Hanni Ryhänen JoKa 3.51
3. Siiri Martiskainen JoKa 3.54
4. Jasmin Huuho PyU 3.57
5. Jenny Miettinen PyU 4.04
6. Martta Muuttoranta LiTai 4.23
7. Veera Kinnunen LiTai 4.30
8. Hilda Rento LiTai 5.01

Joukkuekisa:
1. Pyhäselän Urheilijat (Marianne Puustinen 1., Jasmin Huuho 4., Jenny Miettinen 5.) 10 pist.
2. Liperin Taimi (Martta Muuttoranta 6., Veera Kinnunen 7., Hilda Rento 8.) 21

P11 1 km:
1. Samuel Sallinen JoKa 3.29
2. Aapo Heikkinen LiTai 3.37
3. Henri Kaari JoKa 3.42
4. Eeli Häikiö LiTai 3.43
5. Luukas Karppinen LiTai 3.50
6. Urho Huttunen JoKa 3.51
7. Aleksanteri Sippola LiTai 3.56
8. Niko Tiilikainen LiTai 4.05
9. Roope Matveinen JoKa 4.09
10. Onni Holopainen LiTai 5.28

Ulkop. kilp.
Petja Tanskanen PoU 4.17

Joukkuekisa:
1. Joensuun Kataja (Samuel Sallinen 1., Henri Kaari 3., Urho Huttunen 6.) 10 pist.
2. Liperin Taimi 1 (Aapo Heikkinen 2., Eeli Häikiö 4., Luukas Karppinen 5.) 11
3. Liperin Taimi 2 (Aleksanteri Sippola 7., Niko Tiilikainen 8., Onni Holopainen 10.), 25

T11 1 km:
1. Elina Likhanova LiTai 3.33
2. Nella Voutilainen JoKa 3.36
3. Nea Nousiainen PyU 3.45
4. Iiris Voutilainen JoKa 3.49
5. Heli Puustinen PyU 3.51
6. Aino Kiiskinen PyU 3.52
7. Elina Ruusuvuori LiTai 3.55
8. Emma Kröger JoKa 4.00
9. Mandi Mäkinen JoKa 4.0
10. Maria Väänänen JoKa 4.11
11. Noora Kakkonen PoU 4.15
12. Meeri Torssonen LiTai 4.16
13. Sonja Purmonen LiTai 4.21

Joukkuekisa:
1. Pyhäselän Urheilijat (Nea Nousiainen 3., Heli Puustinen 5., Aino Kiiskinen 6.) 14
2. Joensuun Kataja (Nella Voutilainen 2., Iiris Voutilainen 4., Emma Kröger 8.) 14
3. Liperin Taimi (Elina Likhanova 1., Elina Ruusuvuori 7., Meeri Torssonen 12.) 20

P12 2 km:
1. Valtteri Mäkelä JoKa 7.31
2. Santeri Kekarainen JoKa 7.46
3. Toni Juntunen PyU 7.48
4. Tuukka Viinisalo JoKa 7.53
5. Aku Alastalo PyU 8.47

Joukkuekisa:
1. Joensuun Kataja (Valtteri Mäkelä 1., Santeri Kekarainen 2., Tuukka Viinisalo 4.) 7 pist.

T12 2 km:
1. Aada Rautiainen KiihtU 8.39
2. Noora Tiilikainen PyU 8.54
3. Pihla Mattila JoKa 9.29
4. Sonja Loikkanen JoKa 9.50
5. Anni Vänskä PyU 10.02
6. Venla Härmä PyU 10.30
7. Venla Karjunen LiTai 11.17
8. Eena Pesonen LiTai 12.22
9. Saara Rummukainen LiTai 12.36
10. Sallamari Leskinen LiTai 12.48

Joukkuekisa:
1. Pyhäselän Urheilijat (Noora Tiilikainen 2., Anni Vänskä 5., Venla Härmä 6.) 13 pist.
2. Liperin Taimi (Venla Karjunen 7., Eena Pesonen 8., Saara Rummukainen 9.) 24

P13 2 km:
1. Väinö Kontkanen PyU 7.08
2. Erno Tietäväinen ToU 7.33
3. Roope Turunen PyU 8.43

T13 2 km:
1. Riikka Jokinen PyU 7.42
2. Eevi Kettunen PoU 8.12
3. Alina Tikka JoKa 8.25
4. Sara-Sofia Hyvönen PyU 8.31
5. Krista Karttunen PoU 9.10
6. Elina Valta PyU 9.27
7. Sesilia Jolkkonen PoU 9.32
8. Enni Heikkinen LiTai 9.38

Joukkuekisa:
1. Pyhäselän Urheilijat (Riikka Jokinen 1., Sara-Sofia Hyvönen 4., Elina Valta 6.) 11 pist.
2. Polvijärven Urheilijat (Eevi Kettunen 2., Krista Karttunen 5., Sesilia Jolkkonen 7.) 14

P14 2 km:
1. Arsi Tietäväinen ToU 6.47
2. Lassi Valta PyU 6.53
3. Jimi Alastalo PyU 7.00
4. Luukas Mäkelä PyU 7.03
5. Pietari Sippola LiTai 7.14
6. Pauli Vuorma PyU 7.25

Joukkuekisa:
1. Pyhäselän Urheilijat (Lassi Valta 2., Jimi Alastalo 3., Luukas Mäkelä 4.) 9 pist.

T14 2 km:
1. Cindy Ahponen PyU 7.50
2. Siiri Luostarinen JoKa 8.23
3. Iida Sallinen PyU 8.30
4. Sanni Toivanen JuuU 8.48
5. Sofia Raatikainen PyU 8.58
6. Vilma Hirvonen PoU 9.16
7. Reetta Ryynänen PyU 9.22
8. Janna Huuho PyU 9.45
9. Ellen Tanskanen PoU 10.40

Joukkuekisa:
1. Pyhäselän Urheilijat (Cindy Ahponen 1., Iida Sallinen 3., Sofia Raatikainen 5.) 9 pist.

P15 2 km:
1. Matias Ahtinen JoKa 6.57
2. Juuso Varis LiTai 7.16
3. Sakari Vallius JoKa 8.56
4. Miro Tanninen JoKa 8.57

Joukkuekisa:
1. Joensuun Kataja (Matias Ahtinen 1., Sakari Vallius 3., Miro Tanninen 4.) 8 pist.
T15 2 km:
1. Sini Rahkonen PoU 7.41
2. Venla Häkkinen JoKa 8.03
3. Aada Piiroinen JoKa 9.02
4. Pilvi Turunen TuuU 9.24
5. Veera Häkkinen JoKa 10.06

Joukkuekisa:
1. Joensuun Kataja (Venla Häkkinen 2., Aada Piiroinen 3., Veera Häkkinen 5.) 10 pist.

M17 4 km:
1. Denis Laittila JoKa 14.17

N17 4 km:
1. Veera Kontkanen JoKa 16.43
2. Iitu Vuorma PyU 18.12

M19 4 km:
1. Markus Kasanen JoKa 13.57

N19 4 km:
1. Hilja-Miina Kakkonen JoKa 17.14
2. Peppi Ahponen PyU 21.24

M 4 km:
1. Jukka Rahkonen PoU 13.13
2. Teemu Ruippo JoKa 13.31
3. Sakari Hukka JoKa 13.53
4. Tomi Pyylampi JoKa 14.18
5. Lasse Hakulainen JoKa 15.14
6. Arto Rokkonen LiTai 17.06
7. Janne Vatanen LiTai 15.35

Ulkop. kilp.
Esko Lintunen SulkKi 14.55

Joukkuekisa:
1. Joensuun Kataja (Teemu Ruippo 2., Sakari Hukka 3., Tomi Pyylampi 4.) 9 pist.

N 4 km:
1. Laura Karkkulainen PyU 14.45
2. Maarit Toivanen JoKa 16.07
3. Janita Tukiainen PyU 17.51
4. Sanna Markkanen JoKa 19.40

AJANKOHTAISTA

Liikuntaleikkikoulujen kakkosjakson ilmoittautuminen on auki

Joensuun Katajan liikuntaleikk…

Kataja hyvässä vauhdissa Seuracupissa

Seuracupin ensimmäisessä piiri…

VIIKKOTIEDOTE 25 (19.6.-25.6.2018)

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

Viikonlopun tulossatoa

Viime viikon loppuviikko oli y…

Motonet-kuukausikisojen tulokset 14.6.2018

Motonet-kuukausikisat käytiin …

VIIKKOTIEDOTE – VKO 24 (12.6.-18.6.2018)

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

VIIKKOTIEDOTE 23 (5.6.-11.6.2018)

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

Alina Tikka ja Nella Voutilainen ratakävelyn piirinmestareiksi

Torstai-iltana käveltiin Hamma…

KUUKAUSITIEDOTE - KESÄKUU

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

VIIKKOTIEDOTE – VKO 22 (29.5.-4.6.2018)

Tiedotteessa kilpailuista, har…

PKO Games, 2. päivän tulokset

PKO Gamesien 2. päivän tulokse…

PKO-Games avattiin rivakasti Seuraottelun värittämänä.

Toukokuun viimeisen viikonlopu…

1. päivän tulokset

Seuraottelun ja PKO Gamesien 1…

PKO Gamesien ja Seuraottelun tulospalvelu

Viikonlopun PKO Gamesien ja Se…

PKO-Gamesin huippulajeina naisten 100m ja miesten pituus

PKO-Games järjestetään kaksipä…

Synttärisankari - Lassi Etelätalo 30v.

Lassikin täytti tuossa kaiken …

VIIKKOTIEDOTE – VKO 21 (22.5.-28.5.2018)

Tiedotteessa kilpailuista, har…

Liperin pm-maastoista Katajalle 15 kultaa

Liperin pm-maastot juostiin no…

Piirinmestaruusmaastot juostaan lauantaina Honkalammella

Honkalampi keräsi viime vuonna…

VIIKKOTIEDOTE – VKO 20 (15.5.-21.5.2018)

Tiedotteessa kilpailuista, har…

Synttärisankari - Arttu Simanainen 18v.

Joensuu Runin valmisteluiden a…

Joensuu Run 2018 tapahtumanjohtajan silmin

Joensuu Run 2018 on takana. Se…

Joensuu MiniRun keräsi satakunta lasta Laulurinteelle

Joensuu MiniRun järjestettiin …

VIIKKOTIEDOTE – VKO 19 (8.5.-14.5.2018)

Tiedotteessa kilpailuista, har…

"Kyllähän se hyvältä voitto tuntuu!" eli Joensuun Kataja SM-maastoissa

Perniö tarjosi oivat puitteet …

Katajan tiimi Sm-maastoissa Perniössä

Maastojuoksujen SM-mitaleista …

Kuukausitiedote - Toukokuu

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

Katajalaisten tuloksia viikonlopulta

Viikonloppuna juoksenneltiin v…

VIIKKOTIEDOTE – VKO 17 (24.4.-30.4.2018)

Tiedotteessa kilpailuista, har…

Kesän uudistuneisiin yleisurheilukouluihin voi nyt ilmoittautua

Joensuun Katajan yleisurheiluk…