KUUKAUSITIEDOTE - MARRASKUU

2.11.2017

Kuukausitiedotteessa kilpailuista, harjoitusvuoroista, Kolmion Kirmauksesta, Kunniakierroksesta, kauden päätöstilaisuudesta sekä toimiston aukioloajoista.

 

Kilpailut ja ilmoittautumiset

Käytännössä kaikkiin kilpailuihin SM-kilpailuja lukuun ottamatta, tapahtuu ilmoittautuminen alla olevan kaavan mukaisesti.

SUL:n alaiset kilpailut löytyvät www.kilpailukalenteri.fi -sivuston alta. Kun sopiva kilpailu ja laji löytyvät, löytyy kilpailutiedoista myös useimmiten kohta ”ILMOITTAUDU KILPAILUUN”. Tästä painamalla voi kirjata omat tietonsa. Kun järjestelmä kysyy sähköpostiosoitetta kaksi kertaa, kirjoita kohtaan jarkko.kumpulainen@katajayu.fi . Näin meille tulee tieto ilmoittautumisesta, ja voimme osanottomaksun järjestäjälle maksaa.

Alla kuukauden kisoista tarkemmin:

 

MARRASKUUN MOTONET-KUUKAUSIKISAT TIISTAINA 28.11.

Marraskuussa aloitamme hallikauden kisailut. Kisapäivinä urheilukouluissa olevat lapset osallistuvat kisatapahtumiin.

Marraskuun Motonet-kuukausikisojen lajikattaus on vielä suunnitteluasteella. Kilpailukalenteriin uusia kisoja voi hakea vasta marraskuun puolivälissä, joten sieltä kisa ei vielä löydy. Ilmoitamme lisää viikkotiedotteissa.

Tiedustelut:

Tomi Pyylampi
0440900519
tomi.pyylampi@katajayu.fi

 

   MUITA KISOJA


Ma 4.12. Loskahallit, Joensuu Areena

 

Marraskuun harjoitusvuorot

Marraskuussa harjoitusvuoroissa on melko paljon poikkeuksia. Vastuuohjaajat tiedottavat kiinnioloista ja harjoituspaikkapoikkeuksista ryhmiään tarkemmin.

 

Tiedossa olevia poikkeuksia Areenan harjoitusvuoroissa:

                              Ke 8.11. SULJETTU

                              Pe 10.11 – la 11.11. SULJETTU

                              Ke 15.11. jäähallin pääty pois käytöstä

                              To 16.11 vain takasuora ja pituuspaikka käytössä

                              Pe 17.11-18.11. SULJETTU (aukeaa lauantaina neljän aikaan)

                              Pe 24.11. takasuora ja pituuspaikka VOI olla käytössä

                              La 25.11. SULJETTU

                              Pe 1.12.- la 2.12. SULJETTU

 

Peruskysymyksiä voi esittää ohjaajille harjoituksen alussa tai lopussa ja muut tiedustelut voi Liikkareiden osalta osoittaa Marinia Sorjonen-Wardille ja Urheilukouluryhmien osalta Jarkko Kumpulaiselle.

 

Liikkarivastaava

Marinia Sorjonen-Ward

050-4356863

mariniar@student.uef.fi

 

Valmennuspäällikkö

jarkko.kumpulainen@katajayu.fi

040-5700229

 

Kolmion Kirmaus 2017-2018

Kolmion Kirmaus on nimitys uusvanhalle kunnontestausjuoksulle Mehtimäen "kolmiolenkillä" tai "hullun kolmiolla", kuten paikalliset reittiä nimittävät.

Tarkoitus on tarjota alueen juoksijoille säännöllinen kunnontestausmahdollisuus neljällä eri matkalla tasosta riippumatta. Mukana on pikku kolmion kierto, joka sopii erityisesti lapsille.

 

MATKAT

Ajanotto järjestetään neljälle matkalle, jotka ovat:

-           1 x iso kolmio (3,75km)

-           2 x iso kolmio (7,55 km)

-           3 x iso kolmio (11,25 km)

-           1 x pikku kolmio (1,75 km)

 

Reitille pyritään merkitsemään ainakin tarkka 10km, mutta mahdollisesti myös 8km ja 5km.

 

REITTI

Reitin pohja on kovaa hiekka-savitietä. Korkeuseroa on hyvin vähän. Märällä kelillä saattaa paikoin olla kurainen.

Matkoina kerran, kaksi tai kolme kertaa Iso kolmio (punainen reitti) tai kerran Pieni kolmio (vihreä reitti)

Reitit, lähtöpaikka ja maali kartalla: https://drive.google.com/open?id=1NS5CSOFU3E5Zx_R2UXMZrZUXNck&usp=sharing

 

AIKATAULU

Kolmion Kirmaus järjestetään lauantaipäivinä (päivämäärät jäljempänä). Kaikkien matkojen startti on yhtä aikaa klo 12.00 Kolmion kärjestä. Kartta ylempänä.

-           La 11.11.

-           La 9.12.

-           La 13.1.

-           La 10.2.

-           La 17.3.

-           La 7.4.

 

OHJEET

-           Erillistä ilmoittautumista ei ainakaan aluksi ole, vaan lähtöviivalle ilmestyminen riittää osallistumiseen.

-           Kolmion Kirmaus on osallistujalle ilmainen.

-           Pukuhuoneita ei varsinaisesti tilata käyttöön, mutta Areenaa voi sen aukioloaikoina käyttää.

-           Kolmion Kirmauksella ei ole varsinaisia palkintoja, koska tapahtuma ei ole kilpailu.

-           Ajanotto järjestetään ja tulokset tulevat nettiin.

-           Voi olla, että joskus tuodaan jopa juomista maaliin.

-           Kisaajia ei ole erikseen vakuutettu, vaan jokainen juoksee omalla vastuulla.

Talviaikaan pyritään järjestämään reitille auraus ja hiekoitus.

 

Tiedustelut:

Tomi Pyylampi
0440900519
tomi.pyylampi@katajayu.fi

 

Kunniakierros-tapahtuma Areenalla ma 20.11. klo 18.00 alkaen

 

MIKÄ ON KUNNIAKIERROS?

Kunniakierros on Suomen Urheiluliiton ja sen jäsenseurojen yhteinen varainkeruukampanja, jonka urheiluseurat organisoivat paikallisesti. Kunniakierrosperinne on jatkunut jo yli 35 vuotta ja seurat ovat keränneet varoja toimintaansa reilut 30 miljoonaa euroa. Kampanjan tuotto käytetään yleisurheilutyöhön seuroissa, piireissä ja SUL:ssa.

Kunniakierroksen ideana on haastaa seuraväki keräämään tukijoita yrityksiltä tai yksityishenkilöiltä. Keräys huipentuu seuran yhteiseen kunniakierrostapahtumaan. Keräys tapahtuu keräyslomakkeilla ja nettisovelluksen avulla. Minimitukisumma on 15 euroa ja käteismaksuja ei saa kerätä. Luvatuista tukisummista lähetetään laskut sähköpostitse tai paperipostina Kunniakierros-tapahtuman jälkeen. Kunniakierros-keräyslomakkeita jaettiin vanhempainilloissa. Niitä jaetaan ryhmille vielä tämän ja tulevan viikon aikana. Halutessaan niitä voi myös hakea itse toimistolta.

Tukijoiden keräämisen lisäksi Kunniakierroksen toinen, näkyvämpi, osa on varsinainen Kunniakierrostapahtuma. Joensuun Kataja järjestää oman tapahtuman maanantaina 20.11. klo 18.00 alkaen Joensuu Areenalla. Keräyslistat kerätään tapahtumassa tai vaihtoehtoisesti ne voi palauttaa viimeistään tiistaihin 21.11. mennessä Katajan toimistolle tai oman urheilukouluryhmän vetäjälle.

Kunniakierrostunnin aikana kerääjät, urheilukoululaiset ja kaikki muut halukkaat kuntoilevat kenttää ympäri itselleen sopivalla vauhdilla sopivan määrän kierroksia. Tuohon tunnin mittaiseen kuntoilutapahtumaan toivotaan mahdollisimman monen seuran toiminnassa mukana olevan (urheilijat, valmentajat, toimitsijat, urheilukoululaiset, vanhemmat, jne.) osallistuvan. Kunniakierros on osa maanantaina harjoittelevien ryhmien toimintaa.

Paikalle pyritään saamaan myös Katajan edustusurheilijoita lasten kanssa kiertämään.

 

KERÄYSSÄÄNNÖT

1. Kunniakierrokselle osallistuva kerääjä hankkii tukijoita, jotka suorittavat tukimaksun. Tukijoiden lukumäärällä ei ole ylärajaa.

2. Osallistua voi kuka tahansa kuntoilemalla yhden tunnin aikana niin pitkän matkan kunniakierros-reitillä kuin haluaa. HUOM! Kerääjän ei ole välttämätöntä osallistua Kunniakierrostapahtumaan.

3. Tukija tai osallistuja maksaa sopimansa summan jokaiselta kierrokselta tai sovitun kertamaksun (minimi 15 euroa).

4. Keräys tulee tapahtua vain numeroituja, virallisia keräyslistoja käyttäen. Laskutus tapahtuu keskitetysti SUL:n toimesta jälkikäteen. Tarkista aina jokaisen tukijasi voimassa oleva tarkka postiosoite.

5. Kierroksen minimi- tai maksimihintaa ei ole. Minimilaskutus on 15 euroa.

6. Kierrosmäärässä lasketaan täydeksi myös aloitettu kierros.

7. Kunniakierroksen järjestäjinä voivat toimia vain Suomen Urheiluliiton jäsenseurat, kukin itsenäisenä keräysyksikkönä.

 

HUOM.

Tukijat saavat halutessaan laskun sähköpostiin. Tukijan suostumuksella sähköpostiosoite tulee kirjoittaa keräyslistaan huolella. Seuran tallentajalla on tärkeä tehtävä tallentaa sähköpostiosoitteet oikein, jotta laskut menevät perille. Tukijan postiosoite tulee myös aina tallentaa.

Kunniakierroskeräyksen osallistuminen ei edellytä varsinaiseen tapahtumaan osallistumista. Mikäli et pääse tapahtumaan mutta olet kerännyt tukijoita, niin voit palauttaa keräyslistan ennakkoon Katajan toimistolle.

Tiedustelut:

Tomi Pyylampi
0440900519
tomi.pyylampi@katajayu.fi

 

Lisätietoa tapahtumasta löytyy Kunniakierroksen nettisivuilta osoitteesta http://www.yleisurheilu.fi/kunniakierros/kunniakierros-jo-36-kerran

 

Katajan kauden päätöstilaisuus

Pyrimme pitämään kauden päätöstilaisuuden viikolla 48 tai 49. Tämä tarkennetaan             viikkotiedotteissa ja palkittaville tulee kutsut erikseen.

        Tiedoksi myös se, että piirin palkitsemistilaisuus järjestetään perjantaina 24.11. Carelicumin auditoriossa.          Tästäkin palkittaville lähtee erilliset kutsut.

 

Toimisto

 Toimisto on normaalisti auki. Pidempiä poissaolojakaan ei ole tiedossa. Viikkotiedotteissa sitten             tarkennellaan lisää.

 

Eletään vuoden vammaherkintä aikaa, pitäkää jalat lämpiminä!

AJANKOHTAISTA

Kataja hyvässä vauhdissa Seuracupissa

Seuracupin ensimmäisessä piiri…

VIIKKOTIEDOTE 25 (19.6.-25.6.2018)

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

Viikonlopun tulossatoa

Viime viikon loppuviikko oli y…

Motonet-kuukausikisojen tulokset 14.6.2018

Motonet-kuukausikisat käytiin …

VIIKKOTIEDOTE – VKO 24 (12.6.-18.6.2018)

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

VIIKKOTIEDOTE 23 (5.6.-11.6.2018)

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

Alina Tikka ja Nella Voutilainen ratakävelyn piirinmestareiksi

Torstai-iltana käveltiin Hamma…

KUUKAUSITIEDOTE - KESÄKUU

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

VIIKKOTIEDOTE – VKO 22 (29.5.-4.6.2018)

Tiedotteessa kilpailuista, har…

PKO Games, 2. päivän tulokset

PKO Gamesien 2. päivän tulokse…

PKO-Games avattiin rivakasti Seuraottelun värittämänä.

Toukokuun viimeisen viikonlopu…

1. päivän tulokset

Seuraottelun ja PKO Gamesien 1…

PKO Gamesien ja Seuraottelun tulospalvelu

Viikonlopun PKO Gamesien ja Se…

PKO-Gamesin huippulajeina naisten 100m ja miesten pituus

PKO-Games järjestetään kaksipä…

Synttärisankari - Lassi Etelätalo 30v.

Lassikin täytti tuossa kaiken …

VIIKKOTIEDOTE – VKO 21 (22.5.-28.5.2018)

Tiedotteessa kilpailuista, har…

Liperin pm-maastoista Katajalle 15 kultaa

Liperin pm-maastot juostiin no…

Piirinmestaruusmaastot juostaan lauantaina Honkalammella

Honkalampi keräsi viime vuonna…

VIIKKOTIEDOTE – VKO 20 (15.5.-21.5.2018)

Tiedotteessa kilpailuista, har…

Synttärisankari - Arttu Simanainen 18v.

Joensuu Runin valmisteluiden a…

Joensuu Run 2018 tapahtumanjohtajan silmin

Joensuu Run 2018 on takana. Se…

Joensuu MiniRun keräsi satakunta lasta Laulurinteelle

Joensuu MiniRun järjestettiin …

VIIKKOTIEDOTE – VKO 19 (8.5.-14.5.2018)

Tiedotteessa kilpailuista, har…

"Kyllähän se hyvältä voitto tuntuu!" eli Joensuun Kataja SM-maastoissa

Perniö tarjosi oivat puitteet …

Katajan tiimi Sm-maastoissa Perniössä

Maastojuoksujen SM-mitaleista …

Kuukausitiedote - Toukokuu

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

Katajalaisten tuloksia viikonlopulta

Viikonloppuna juoksenneltiin v…

VIIKKOTIEDOTE – VKO 17 (24.4.-30.4.2018)

Tiedotteessa kilpailuista, har…

Kesän uudistuneisiin yleisurheilukouluihin voi nyt ilmoittautua

Joensuun Katajan yleisurheiluk…

VIIKKOTIEDOTE – VKO 16 (17.4.-23.4.2018)

Tiedotteessa kilpailuista, har…