Toimisto

Ohjaajat

Jarkko Kumpulainen

jarkko.jpg

Aloitin syyskuun 2016 alusta Katajan valmennuspäällikkönä. Olen innoissani saamastani mahdollisuudesta tehdä pitkäaikaisesta, yli neljännesvuosisadan kestäneestä, harrastuksestani ammattin.

Ohjaamisen/valmentamisen aloitin Orimattilan Jymyssä vuonna 1989 ollessani vielä itse nuori urheilija. Aloitin itseäni viisi vuotta nuorempien poikien kanssa, enkä arvannut kuinka pitkä siitä rupeamasta lopulta on tuleva. Ensimmäisen poikaryhmän kanssa homma kesti n. viisi vuotta, joka sisälsi esim. SM-viestien aitajuoksuviestin 4. sijan ja 4x100m viestin 6.sijan P16 sarjassa Oulussa vuonna 1992. Kaikkiaan siis olen yhtäjaksoisesti nyt ohjannut/valmentanut 27 vuotta lähinnä yleisurheilussa ja koripallossa (jossa olen ollut mukana 12 vuotta), joskus jopa näitä kahta lajia samanaikaisesti rinnakkain!

Merkittävin valmentaja-urani saavutus on Kristiina Mäkelän 19-vuotiaiden EM-hopea kolmiloikasta vuodelta 2011. Mutta paljon muitakin hyviä muistoja ja tuloksia sisältyy valmentajavuosiini.

Oma urheilu-urani oli jälkikäteen tarkasteltuna melko vaatimaton, mutta lajikirjo sitäkin isompi. Yleisurheilu, koripallo, jalkapallo, suunnistus, lentopallo ja hiihto olivat ainakin lajeja, joissa kilpailin. Suunnistusseura oli Rastivarsat (Orimattila), jalkapalloseura Orimattilan Pedot ja muissa lajeissa edustin Orimattilan Jymyä. Yleisurheilussa niukka putoaminen 18-vuotiaiden SM kisojen 300m aitafinaalista oli paras henkilökohtainen saavutus ja SM-viesteissä paras saavutus oli kuudes sija P16-sarjan 4x800m:llä!

Olen opiskellut elämän varrella kolme ammattia, kartoittaja (maanmittausala), myyjä (kaupan ala) sekä ammattivalmentaja. Kahta ensin mainittua olen tehnyt palkkatyönä ja nyt siis pääsen urheilun ammattilaisena tekemään töitä täällä Katajassa!

Minä tunnen ristimänimeäni paremmin jo pienenä poikasena saamani lempinimen Jakke joten toivon Katajalaisten sitä myös käyttävän :) 

-Jakke 

Info

Syntymävuosi: 1971
Kotipaikka: Orimattila

Ohjannut: Vuodesta 1989

Koulutus: Valmentajan ammattitutkinto 2013

Katajassa: Valmennuspäällikkö syyskuu 2016-
Ryhmä: 

040-5700229
jarkko.kumpulainen@katajayu.fi